— Tämä paikka ei ole sovelias näille keskusteluille. Kaikkien sotaherrain ja aatelisten on vielä tänä iltana kokoonnuttava linnaan yhteiseen sotaneuvotteluun. Joutuvatko hevoset?
Joutuivathan ne vähitellen, sikäli kuin häävieraat, miehet ja naiset, jotka hätäisinä tungeskelivat yhdessä mylläkässä, ennättivät saada päällysvaatteensa ja asianmukaisesti vyöttää itsensä ja lapsensa. Noloina ja alakuloisina isäntäväet hyvästelivät vieraitaan. Hääjuhliahan oli tapana jatkaa kaksi ja kolmekin päivää, mutta nyt keskeytyivät nämä ilot jo heti ensimmäisenä päivänä, eikä niiden jatkamisesta ollut tietoa. Sillä mieliala oli nyt särkynyt ja useiden vieraiden piti ehkä jo huomenna lähteä retkelle Viipuriin päin.
Kuningas ja kuningatar saatiin peitetyksi rekeensä, toiset häävieraat ryhmittyivät vähitellen rekikuntiinsa, ehättäen ylhäistä edelläajajaansa seuraamaan, ja niin lähti pitkä hevosraito kilisevin kulkusin nopeaa ravia laskettamaan Turkuun päin. Kuninkaan reen edessä ratsastivat hänen henkivartiansa, ja niihin oli Marttikin liittynyt.
Oli tammikuun rautapakkanen, joka illan kuluessa oli pyryn jälkeen kiristynyt. Mereltä päin puhalsi jäinen viima, taivas oli sees, mutta ilman täytti talvinen, himmeä huuru, joka pani tähdet kuin harson läpi tuikkimaan. Harvametsäinen, lumen peittämä maisema uinui kankeana ja äänetönnä, ja kun metsästä ajettiin ylänköiselle aavikolle, häämöttivät kaukaa Turun tornit ja tuulimyllyt.
Silloin välähti äkkiä ajajain eteen häikäisevä, hehkuva valaistus, joka ikäänkuin nielaisi paloonsa koko luonnon, taivaan ja maan. Reissä istuvain silmät hetkeksi huikenivat ja hevoset korskahtivat säikähtyneinä takajaloilleen. Turun tornit ja tuulimyllyt näkyivät nyt siinä heidän edessään kuin keskipäivällä, lounainen taivas hohti keltaisenpunaisena, ikäänkuin avaruudessa olisi tulipalo syttynyt, ja sen keskessä näkyi tulipallo sädekehän ympäröimänä, joka kehä pallon perästä laajeni leveneväksi liepeeksi. Tämä taivaan ilmiö näkyi suuntautuvan lounaasta kaakkoon päin pannen siltä taivaanrannalta tähdet kalpenemaan.
Äkkivalon ensi ilmestyminen jähmetytti oudolla, kylmällä loisteellaan ensi hetkessä kaikki häävieraat. Ajomiehet pysähdyttivät korskahtaneet hevosensa eikä kotvaan aikaan kuulunut pitkästä reki jonosta kuin joku aisakellon kilahdus taikka pidätetty, pelästynyt huudahdus. Mutta sikäli kuin silmät tottuivat outoon valoilmiöön syntyi jonossa hätääntynyttä liikettä.
Martti Pietarinpojan ratsu oli hypähtäessään ollut heittää miehen hankeen; mutta kun Martti taas istui tukevammin satulassa, kääntyi hän perästä tulevaa saattuetta katsomaan. Kuninkaan reki oli pyörähtänyt melkein poikkiteloin tielle ja reessä oli vanha kuningas retkahtanut nojalleen puolisoaan vastaan. Ajomies koetti turhaan saada parihevosia tielle. Siihen riensi nyt Martti toisten vartiain seuraamana avuksi ja hän kuuli silloin kuninkaan läähättäen huokaisevan:
— Taivaan tulimerkki, — se tietää meille onnettomuutta tässä noidutussa maassa!
— Rauhoittukaa, herrani, kuiskaili nuori puoliso vavahtavin äänin. — Mikä on tämä uusi hohtotähti?
— Se on meille rangaistus tai varoitus, läähätti vanhus. — Meidän on alistuttava kaikkeen, mikä tuleva on.