XVIII
Sen touhun ja toiminnan aikana, jonka Turun linnassa aiheutti saapunut sanoma vihollisten rajusta hyökkäyksestä Viipuriin, olisivat Sysikorven talonpojat epäilemättä vielä kauankin saaneet odottaa pääsyään kuninkaan puheille, ellei kaupungissa olisi levinnyt huhu, että näiden sydänmaalaisten joukossa on vanha tietäjä, joka muinaisin noitataidoin osaa selittää taivaanmerkkejä niinkuin muitakin luonnonilmiöitä. Sisämaan tietäjät ja velhot olivat suuressa maineessa Turussa, jonne niitä usein hädän hetkinä haettiin, ja vielä suurempi, miltei kaamea maine oli suomalaisilla tietäjillä Ruotsissa, jossa heidän taioistaan kerrottiin ihmeitä. Puhe sysikorpelaisesta taitajasta kulkeusi nyt linnaan asti, kuningaskin kuuli sen ja päätti kuulustella velhoksi mainitun talonpoikaismiehen ennustustaitoa.
Kustaa Vaasa oli näet taikauskoinen, kuten kaikki hänen aikalaisensa yleensä, uskoi outojen luonnonilmiöiden, tähdenlentojen ja tuulenpyörteiden olevan tulevain tapausten tunnusmerkkejä. Hän uskoi myös taikojain mahtiin osata niitä selittää ja niiden vaikutusta väittääkin. Hän oli kerran perheessään sattuneen taudin aikana kuljetuttanut savolaisen loitsijan Tukholmaan asti ja nyt ilmestyneestä pyrstötähdestä hän oli jo kääntynyt kyselemään selityksiä ja ennustuksia monenlaisilta koti- ja ulkomaisilta tietoniekoilta. Siitä taivaanmerkistä olikin jo mitä kummallisimpia puheita kulkemassa. Toiset väittivät kuulleensa tähden ilmestymisen aikana paukauksen, joka ennusti maailmanloppua, toiset olivat yhtäkkiä syttyneessä valossa nähneet Turun tai Viipurin palavan, toiset taas pitivät ratkaisevana enteenä sitä, että tähden kulku hehkuvine pyrstöineen viittasi idästä lounaiseen, Venäjältä Ruotsiin. Useimmat kuitenkin vainusivat tässä ilmiössä ruttoa ja mustaasurmaa taikka ainakin jonkun tärkeän henkilön kuolemaa, — sodanhan se kaikkien tieten jo olikin tuonut mukanaan. Pelko oli yleinen, kirkoissa käytiin entistä ahkerammin. Eikä kuningaskaan ollut hetkeäkään epätietoinen siitä, että tuo taivaanmerkki, joka ikäänkuin erityisesti hänelle oli rekiretkellä väläytetty, tiesi jotakin onnettomuutta, mutta hän hautoi synkissä mietteissään kysymystä, tiesikö se tuhoa ja hävitystä hänen valtakunnalleen vaiko hänelle itselleen tautia ja kuolemaa.
Siitä oli nyt kyseltävä myöskin suomalaisten tietäjäin mieltä ja Martti Pietarinpoika sai pari päivää Kankaisten häiden jälkeen käskyn kutsua Turussa kauan odottaneet sukulaisensa linnaan.
He tulivat sinne, vähemmin kiintyneinä pyrstötähteen kuin omiin erämaahuoliinsa, mutta Martti oli kuitenkin jo sedälleen kertonut, mitä kuningas tahtoi häneltä kuulustella, ja Jyrki-setä, jonka "tietäväisyys" perustui pitkään, kovissa taisteluissa kovaa luontoa vastaan saavutettuun elämänkokemukseen ja esi-isiltä opittuihin taitoihin, oli siis ehtinyt tehtäväänsä vähän valmistuakin.
Heidät otettiin nyt linnassa vastaan paljoa ystävällisemmin, kuin jos heidän asiansa olisi koskenut vain noita heiltä riistettyjä takamaita, itse kuningas puhutteli heitä sangen armollisesti, mainiten aluksi vihollisten julmasta hyökkäyksestä valtakuntaan sekä kansaa ja maata kohdanneesta koettelemusten ajasta. Ja kohta oli silloin puheena tuo kaikkia järkyttänyt pyrstötähtikin, joka edelleen heti pimeän tultua hohteli lounaiselta taivaalta. Sotaa ja vainoako se tietää, vaiko ruttoa ja kuolemaa?
Jyrki-setä kertoi vanhojen muistotietojen tarinat tällaisista ilmiöistä. Sotaahan se tietää, mutta tähden kärki väistyy poispäin, pitkiä vainonaikoja ei sen siis tarvitse ennustaa. Mutta valon voima on suuri: kovaa koetusta ihmisille!
— Tietääkö se jonkun merkkihenkilön kuolemaa? uteli kuningas levottomuuttaan salaamatta.
— Tähti, joka valaisee ja sammuu, tietää kuolemaa, selitti Jyrki, — tämän palo jatkuu. Kuolemasi hetki ei ole vielä tullut, kuningas, mutta pidä varasi, ihminen, tähden kehä räiskyy ja polttelee…
Kuningas astui lähemmäs leveänaamaista, harmaahapsista talonpoikaa ja kyseli asiata tarkempaan ja tiukempaan, käskien Martin säntilleen tulkita hänelle vanhan talonpojan sanat: