— Niin, emme ole vielä vastanneet hänen viime kirjeeseensä, joka kyllä oli törkeä, mutta ei aivan kieltävä, puhui kuningas, tarttuen taas siihen oljenkorteen. — Ystävällinen kirje, jossa valitamme, että hänen sotamiehensä ovat hyökänneet maahamme, vaikka rauhasta hierottiin, — se on ainakin puolustettavissa.
Henrik Klaunpoika pudisteli sillekin tuumalle päätään; se ei ollut hänestä kuninkaan arvon mukainen sekään, ennenkuin sotatantereella oli yritetty asein puhutella vihollista vakuuttavammin. Mutta Steen-herrakin kannatti sentään kirjeen lähettämistä Viipuria piirittäväin venäläisten päällikköjen kautta, rauhantarjouksen tekemistä arvokkaassa muodossa. Ja kuningas tyyntyi hetkeksi saatuaan edes tämän päätökseen, — saattoihan siitä kenties kehittyä pelastuksen tie.
Mutta ennenkuin Mikael Agricola ja Henrik Horn olivat ehtineet linnasta lähteä, oli hän taas sortunut äskeiseen levottomuuteensa, vieläpä äskeistä syvemmäs. Hänelle näet nyt juuri ilmoitettiin, että saaristoon ja Ahvenanmaalle lähetetyt tientutkijat olivat vastikään palanneet, tuoden huonoja uutisia. Toistaiseksi oli kulku Ahvenanmaallekin hevosilla Suomen mantereelta mahdoton, railoja oli vielä selkävesillä, — muutamain viikkojen perästä arveltiin ne edellytykset jo paremmiksi, sillä jää oli tänä talvena lujaa. Mutta Ahvenanmeri oli yhä auki ja myrskyt estivät sitä jäätymästä — Ruotsiin asti ei voitu missään tapauksessa päästä. Kuningas huoahti raskaasti: — No, sitten ei meidän auttane muu, kuin lähteä kiertämään Pohjanlahden ympäri, niin hidas ja vaivaloinen kuin sellainen matka lieneekin. Onhan siellä jo varalta hevosia tilattu…
Simo Tuomaanpoika, joka Ahvenan tiedot oli kuninkaalle tuonut, seisoi nyt äänettömänä ja ilmeisesti hämillään, silmät vallan pyörivinä, ankaran herransa edessä. Hän siirteli jalkojaan ja änkytti, ikäänkuin uskaltamatta sanoa sitä, minkä tiesi ja mikä olisi sanoa pitänyt. Sen avuttomuuden eleen huomasi kuningaskin ja hän kiihtyi nyt tiedustamaan:
— Vai mitä — mitä haudot kielelläsi, Simo, oletko ruvennut sammaltamaan? Hä? Ovatko hiihtäjät siltäkin taholta jo palanneet selittäen kaiken mahdottomaksi. Se olisi niin teidän avuttomain suomalaisten tapaista. Mies, mikset vastaa, ovatko he palanneet?
— Eivät ole, mutta…
— Mutta mitä?
— Tänne on saapunut ulvilalaisia turkiskaupustelijoita, jotka ovat yrittäneet päästä Peräpohjaan turkiksia ostamaan…
— Mutta eivät ole sinne päässeet. Miksi eivät? Selitä! Keli tietysti kelvoton, niinkuin tavallisesti, lunta paljon…?
— Ei, kyllä he kinosten yli hiihtävät, laukesi Simo-parka vihdoin kertomaan. — Mutta Pohjanmaalla ei ole nyt turvallista liikkua. Venäläiset ovat Vienasta tehneet sinnekin hävitysretken, ryöstelleet Oulunjärven uutisasutuksen ja parveilevat nyt siellä jokivarsilla…