— Siis menkäämme!
Prinssi oli hävinnyt omille retkilleen ja onnellisena asteli Martti taas pitkistä ajoista tyttönsä rinnalla Turun lumisia kujosia pitkin. Iloinen ja tuttavallinen oli taas heidän seurustelunsa, ikäänkuin kaikki, mitä välillä oli tapahtunut, olisi pyyhkäisty olemattomiin. Martti kertoi matkansa määrästä ja sen vaarallisuudesta ja aivan selvästi hän luki vilpitöntä osanottoa ja kiintymystä tyttönsä silmistä. Ja silloin hän virkkoi reippaasti ja rohkeasti:
— Jos retkeltäni terveenä palaan ja saan kuninkaalta hänen lupaamansa palkinnon, menemmekö silloin yhteen, Kerttu?
Tyttö loi tietenkin katseensa kainostellen maahan, mutta painautui samalla saattajaansa lähemmäs. Ja Martti jatkoi kuumenneena:
— Hyvin tiedät, että tämä on jo kauan ollut unelmani ja uskonpa, että sinäkin olet sen aavistanut — me kuulumme toisillemme. Palattuani perustan kodin tänne Turkuun — olenhan kuninkaan mies — ja sen haltijattareksi tulet sinä, — niinhän Kerttu! Olenhan ystävistäsi paras…?
— Olet, Martti, kuiskasi neito kainostellen. — Mutta puhutaan siitä kotona…
— Puhutaan heti!
Heidän keskinäiset välinsä olivat siis vihdoinkin selvät! — Martin täytyi toisinaan miltei pysähtyä kadulla sen varmasti todetakseen. Kaikki kahnaukset, ylimysherrain liehittelyt, niskanheitot ja kylmät katseet olivat unhottuneet, tyttö käveli siinä suloisena ja hellänä hänen rinnallaan, hänen omanaan! Martti hyppeli ilosta nietoksissa, kun lähestyttiin Aningaisten taloja, leperteli tulevasta onnestaan ja Kerttu nauroi herttaisesti, täysin yhtyen hänen iloonsa.
Mutta siellä perillä Kyrön Heikin pirtissä ei ilta muodostunutkaan yhtä iloiseksi. Vastaanotto oli siellä alunpitäen entisaikoja virallisempaa ja kankeampaa ja kun Martti siitä huolimatta onnensa kuumassa huumeessa lähti esittämään kosintaansa, teki Kyrön myrtynyt Elisa-emäntä heti tenän. Itse oli Heikki näissä asioissa akkavallan alainen; hän oli aina ollut suopea Martille, oli ehkä nytkin, mutta antoi vaimonsa määrätä ja olla äänessä. Ja tämän ääni oli kylmä ja tyly:
— Millä sinä vaimosi elättäisit, maankiertäjä kirjuripahanen…!