Näin sivuuttivat he Hämeenlinnan, joka oli elänyt ja eli edelleen kovassa pelossa, mutta jonka harvalukuiset linnamiehet toki eivät tiedustelumatkoillaankaan olleet vainolaisia tavanneet, ja saapuivat eräänä iltana muutamaan Vanajan majataloon, johon he yöpyivät. Vähän myöhemmin ajoi sinne toinenkin airut, ratsumies, idästäpäin tullen. Se oli outo tapaus tällä matkalla, joten Martti kiirehti pihalle asti saapunutta puhuttelemaan. Mutta mies, joka oli lumiteitä satulahevosella saapunut, oli perin huonossa kunnossa, tuskin hän pääsi selästä kunnolla alas ja ääni pihisi hänen tulehtuneesta kurkustaan kuin haudasta, — yhtä huonossa tilassa oli lamaan ajettu hevonenkin. Matkamies vannoi jaloilleen päästyään käheästi, että sen yön ja seuraavan päivänkin hän tässä lepää, — hän oli ollut kuolla viime taipaleella —, lepää tässä, olipa Turkuun kuinka kiire tahansa! Muuta hän ei osannut paljon ajatellakaan, niin lopen uupunut hän oli.
Martti kertoi olevansa kuninkaan Turusta tuleva airut ja kyseli, minkälaisia sanomia ratsumies kuljetti ja mistä hän tuli.
— Viipurista hän tietysti tuli, kertoi mies, mutta pääsikö hän Turkuun asti, jonne matka piti, sitä hän epäili. Heitä oli alkuaan ollut kaksi, mutta hänen toverinsa oli jo uupunut matkalle, pian uupuu kyllä hänkin, — siihen väsymykseensä hän aina palasi.
— Viipurista tulet, — takertui Martti uteliaana hänen sanoihinsa, — miten sieltä pääsit lähtemään?
— Miksen lähtemään päässyt, mutta taipaleenteko valtateillä, se on toista!
— Eikö siis Viipuri enää olekaan saarroksissa?
— Ei se täältä päin ole ollutkaan, ja johan sieltä nyt ryssät lähtivät kokonaan.
Enempää ei Martit siinä pihalla ehtinyt kyselemään eikä hän aivan paljoja lisätietoja saanut matkamieheltä lypsetyksi häntä vuoteeseenkaan autellessaan. Mutta silloin hän itse jo oli tehnyt päätöksensä.
— Lepää sinä täällä rauhassa, minä palaan viemään viestisi kuninkaalle, joka sitä hartaasti odottaa, puhui hän uneen vaipuvalle ammattitoverilleen. — Onko sinulla mukanasi mitään kirjettä Viipurista?
— On sellainenkin, tuossa povellani, hae sieltä. Lähde viemään sitä, minusta ei ole siihen miestä nyt eikä huomennakaan…