Siihen syytökseen ei Martti nyt voinut eikä malttanut vastata. Häneltä äkillinen siirtyminen pakkasesta ja ponnistuksista huoneen lämpimään melkein salpasi hengityksen. Läähättäen hän vain sai soperretuksi:
— Kuningas, ryssät eivät ole enää Viipurin edustalla!
— Vaan missä, Kymijoellako?
— Viipuri on vapaa, vihollinen karkoitettu…! Kuningas ei sitä aluksi ollenkaan uskonut. Hän uteli epäilevänä:
— Mistä sinä sen tietäisit, siellä et ole ehtinyt käydä! Karkoitettu — millä voimalla? Tuletko tänne meille satuja latelemaan? Keneltä niitä olet kuullut? Kerro!
Jo oli nuori airut saanut sen verran hengäistyksi, että saattoi ruveta kertomaan alusta alkaen mitä oli Vanajassa Viipurin airuelta kuullut. Ja vakuudeksi hän ojensi kuninkaalle tältä saamansa kirjeen. Siinä Viipurin sotaväen päälliköt, Jaakko Bagge ja Klaus Horn, lyhyesti mutta ilmeisellä riemulla ilmoittivat, että venäläiset, ammuttuaan Viipuria muutaman viikon ja sitä suunnattomalla väellään piiritettynä pidettyään, olivat tammikuun lopulla lähteneet koko joukkoineen tiehensä. Piiritetyt olivat ajaneet takaa heidän jälkijoukkoaan, joka kiireisesti peräytyi rajalle.
— Miten se on mahdollista? kysyi kuningas, kuunneltuaan henkeään pidellen, kun Henrik-herra luki hänelle ääneensä viipurilaisten kirjeen, ja ruveten jälleen terästymään äskeisestä heikkoudestaan. — Ehkä on ryssillä siinä jokin salajuoni, ehkä he ovat taas vetäneet nuo herkkäuskoiset suomalaiset loukkuun?
— Ei se ole mahdollista. Bagge ja Klaus Horn ovat ajaneet heitä takaa rajalle ja palanneet Viipuriin, missä kirje on päivätty, vastasi Henrik Horn peittämättömällä riemulla.
— Mutta miten sitten, — viisikymmentätuhatta miestä!
— Ryssä on kai suuresta lukumäärästään huolimatta saanut kyllänsä, arveli Steen-herra pitemmittä mutkitta. Mutta se selitys ei kuningasta tyydyttänyt. Hän kääntyi taas Martin puoleen, jonka piispa sillävälin oli istuttanut lepäämään, ja uteli tältä tarkoin sanasta sanaan, mitä Viipurista tullut mies oli kertonut. Tämän kertomus oli kuitenkin ollut sangen lyhyt. Viipuri oli jo ollut idän ja pohjoisen puolelta saarrettuna, vihollisten suunnaton sotaleiri oli ollut kaupungin edustalla, taistelua oli kestänyt herkeämättä. Länteen päin, Neitsytniemelle, oli kulku linnasta kuitenkin vielä vapaa, ja eräänä yönä vedätettiin sieltä kärryillä, sillä lunta oli sillalla vähän, olkia ja heiniä linnan hevosille umpipiirityksen varalta. Puusilta, jota myöten kuormat tuotiin, kolisi kovassa pakkasessa, — ehkä luulivat viholliset uusia apujoukkoja oikein tukuttain saapuvan linnaan. Niin oli kaupungissa oletettu ja niin oli ratsumieskin arvellut. Varmaa vain on, että seuraavana päivänä oli näkynyt harvinaisen vilkasta liikettä venäläisten leirissä ja sitä seuraavana yönä he kaikessa hiljaisuudessa lähtivät tiehensä tykkeineen, kuormineen. Aamulla oli leiri tyhjä…