— Ehkä niinkin — he kai jo ensi yrityksestä huomasivat, ettei heillä ollut paljoa toivoa päästä piankaan Viipurin varastoja syömään. Pitkä talvipiiritys ei ole hauskaa, he ehkä kyllästyivät ja läksivät.
— Kunhan läksivät, huoahti kuningas silloin helpotuksesta, jättäen tapahtuman selitykset toiseen kertaan. — Maa on siis nyt joka tapauksessa vihollisista vapaa, me voimme nyt keventynein mielin täältä lähteä.
Mutta piispa tarttui kiinni näihin hänen viime sanoihinsa, kysyen, aikoiko kuningas todella nyt ilman muuta nousta rekeensä ja lähteä ajamaan.
— Arvelin pyytää teidän majesteettianne tänään Turun tuomiokirkkoon, johon aion kutsua kaikki, ylhäiset ja alhaiset, kiittämään korkeinta tästä isänmaamme onnellisesta pelastuksesta.
— Olet oikeassa, Mikael, me voimme kyllä lykätä matkamme päivän tai pari, ja rahvaan kanssa tahdomme tänään tulla kirkkoon. Sillä paljon olemme kiitosta velkaa, raskas taakka on tänään kirvonnut sydämeltämme.
Tarkemmin ajatellen oivalsi Kustaa Vaasa, että saapunut sanoma muutenkin vielä vaati häntä viipymään Turussa, ennenkuin hän saattoi lähteä Ahvenaan perheensä luo. Olihan annettava ohjeita kaikille käskynhaltijoille muuttuneen tilanteen johdosta, Viipurin linnanherroja oli varoitettava hievahtamatta pysymään paikoillaan rajaa vartioimassa, sillä ryssäin juoniin ei ollut luottamista, ja kirje suuriruhtinaalle oli nyt muutettava vähän toiseen sävyyn — olipa hyvä, että se tuli palautetuksi!
— Lähetetäänkö tämä rauhantarjous sittenkin tsaarille, vaikka väkemme on karkoittanut hänen sotajoukkonsa Suomesta? kysyi Henrik Horn, joka yleensä ei tätä armon pyynniltä vivahtavaa tarjousta ollut kannattanut.
— Lähetetään tietysti, ja nythän siihen on entistä suurempi syy ja mahdollisuus, vastasi kuningas, joka ei vielä ollut vakuutettu tämän tilapäisen menestyksen jatkuvaisuudesta ja joka tapauksessa, karvaan kokemuksensa opettamana, tahtoi saada rauhan toimeen itärajallaan. — Martti Pietarinpoika saa lähteä jatkamaan, keskeytynyttä matkaansa, niin pian kuin olemme valmistaneet kirjeet myöskin Viipurin herroille.
Näin kääntyi huomio taas uupuneeseen lähettiin, joka penkilleen lyyhistyneenä, mutta onnellinen hymy kasvoillaan oli ääneti kuunnellut herrojen keskustelua hänen tuomansa tiedon johdosta. Kuningas oli hänelle nyt sangen armollinen, ei moittinut enää sanallakaan hänen omapäistä menettelyään, jonka kautta hän oli ehtinyt vielä saada Turkuun tuon suuren ilosanoman, ja lupasi muistaa häntä sopivalla lahjalla, kun he molemmat keväällä ovat tänne takaisin palanneet — nyt Kustaa jo ilmoitti varmasti vielä Ahvenanmaalta palaavansa Turkuun.
Antoipa kuningas Martti Pietarinpojalle, jonka toimeliaisuuteen hän nyt entistä enemmän luotti, uusiakin tehtäviä. Hänen oli Viipurista, jonne hänen oli vietävä päällikköjen kirjeet ja josta tsaarin kirje oli edelleen toimitettava rajalle, matkustettava vielä millä keinoilla pääsi Savonlinnaan, sillä kuningas tahtoi antaa Kustaa Finckelle ja Klaus Flemingille käskyt, etteivät he enää sieltä hyökkäisi rajan yli eivätkä ärsyttämällä venäläisiä turmelisi hänen rauhantoiveitaan. Tälle toimenpiteelle hän, tuntien nuoren Klaun kiihkeän luonteen, antoi aivan erikoisen merkityksen, ja neuvoi hän nuorta airuttaan huolellisesti toimittamaan tämän käskyn perille.