Tämä päivä oli aamusta asti antanut hänen ajatuksilleen paljon askartelua. Hän oli kirkossa vakavana ja melkein kaihomielin katsellut ja kuunnellut, kuinka hänen teinitoverinsa, joiden vuosiluokkaan hänkin olisi kuulunut, nyt vihittiin papeiksi, ja olivat valmiit lähtemään elämäntyötään suorittamaan, ja hän oli itseltään kysynyt, onko hän, heistä syrjään jouduttuaan, uraltaan suistunut seikkailija… Ja nyt täällä piispalassa, jonne hänetkin oli vieraaksi kutsuttu, olivat nuo suurtuvan liitelevät huhut ja epäilykset käyneet häntä raatelemaan. Raukeaako taas kaikki?
Martti oli äskeisen, prinssille viemänsä viestin aiheuttaman ilonhurmeensa jälkeen jälleen saanut tuntea pettymyksiä, tuntea syvästi oman vähäpätöisyytensä, ja se varmuus, joka hänet täytti, kun hän erosi viimeisestä kohtauksestaan vastaisen herttuan kanssa, oli sitten jo melkoisesti ohennut. Kyrön Heikin talossa ei hänen tulevaisuudenkuvitelmiinsa suhtauduttu ollenkaan samalla luottavaisuudella, jolla hän itse niistä kertoi. "Missä on se sinun talosi", niin oli Kyrön eukko heti pisteliäästi kysellyt, "katsotaan nyt ensiksi, minkälainen se on ja mikä on virkasi prinssin hovissa, josta ei kukaan tiedä vielä mitään." Tällainen ryöppy oli jo melkoisesti jäähdyttänyt nuoren miehen tulisia toiveita, mutta olipa Elisa-emäntä samalla hänelle edelleen kehunut, että heidän tyttönsä ei ole köyhän teinikirjurin varassa, — hän näkyi yhä edelleen uskovan noihin talvisiin unelmiinsa Kuitian ylhäisen perijän suosiosta, eikä Martti itsekään ollut siitä asiasta aivan huoleton. Klaus-herra on taas Turussa… sen silmä voi uudelleen iskeä sievään porvaristyttöön…! Ja Kerttu itse, hän oli kyllä luottava ja rakas, mutta hän oli kuin hento vesa, jonka voimakkaampi tahto taisi helposti vääntää millaiseksi tahansa…
Kaikki riippuu siitä, kykeneekö Juhana-prinssi täyttämään lupauksensa, ja se taas riippuu kuninkaan päätöksen pitäväisyydestä, täksi päiväksi määrätystä ratkaisusta, — sen Martti nyt selvästi ja syvästi oivalsi. Ja siksi hänen silmänsä niin odottavina pälyivät sinne sisähuoneen ovelle, josta maan vaaria odotettiin.
Ovi kävi, mutta ukko ei tullut.
Sieltä kirjastohuoneesta astui hetken kuluttua Eerik Härkäpää vieraiden luo suurtupaan. Martti ei voinut silloin hillitä jännitystään; hän riensi kuumeisena tämän entisen opettajansa luo, kyselläkseen häneltä kuulumisia kuninkaan neuvotteluista. Eerikki-maisterihan ei kuitenkaan tiennyt, miksi hänen entinen kelpo oppilaansa nyt oli niin levoton, ja luullen hänen huolehtivan vain erämaasukulaistensa kohtalosta, kertoi hän Martille äskeiset keskustelut kuninkaan ja nuoren Klaus Flemingin välillä tästä asiasta.
— Ikävä kyllä, näyttää todella siltä, kuin Klaus Eerikinpoika lähetettäisiin sinne sisämaahan kurittajaksi, valitti maisteri osaaottavana.
— Sekin vielä! huoahti Martti siihen aivan masentuneena, sillä tähän uutiseen hän ei toki ollut valmistunut.
— Niin, Klaus-herra on ankara talonpoikia kohtaan, ei hän noita erehtyneitä hämäläisparkoja säästä, totesi Härkäpää. — Oletko saanut heille edes varoittavaa sanaa?
— En ole saanut…
Martti seisoi siinä vallan typertyneenä. Hän oli perustanut sukulaistensakin pelastuksentoiveet aivan toiseen laskelmaan, samaan ratkaisuun, jota tuvantäyteinen yleisö nyt niin jännityksellä odotti — pettivätkö nyt kaikki armahdus-unelmat! Jos prinssin nimitys Suomen herttuaksi raukeaa taikka vain lykkäytyykin, ehtii Fincken viesti varmasti perille ja Klaus Fleming lähtee silloin hurjine huovijoukkoineen rankaisemaan noita erämaanlaidan kovaosaisia talonpoikia, jotka eivät edes tiedä sitä varoa! Parhaassa tapauksessa hän saa tavata sukulaismiehensä vankeina täällä Turussa — ehkä itse heidän auttajanaan joutua heidän toverikseen tyrmään…