— Se on totta, sinä olet siitä elävä esimerkki Mutta sittenkin hän nyt käsittää ja myöntää, että Suomi on otettava lukuun toisella tavalla kuin ennen, että tämä maa menestyäkseen tarvitsee oman hallituksensa. Kuulitko: "Suomen herttua", siinähän jo Suomen nimi kaikuu erikoisena nimenä, omalla kaiullaan…
— Niin, suokoon Jumala, että se kaikki ja kaikille onneksi kääntyisi!
Huomasipa Martti Pietarinpoika senkin, että nuori Klaus Fleming viimeisten joukossa tuli kuningasta tervehtimään, sivuuttaen tahallaan prinssin. Hänelle kuningas virkkoi:
— Sinä, Klaus, jäät tietenkin nyt tänne Turkuun, jossa poikamme ympärille hovi keräytyy ja jossa tämän maan ylimyksillä epäilemättä on oleva paljon tehtävää.
Mutta Klaus-herra vastasi vältellen:
— Teidän majesteettinne tietää parhaiten, kuinka onnistumaton minä olen hovimieheksi, — soturiksi sovin paremmin.
— Totta kyllä, hymähti kuningas hyväntahtoisesti. — Mutta onhan tässä maassa kai tehtäviä sellaisillekin…
— Niin, olihan kysymys siitä Hämeen retkestä…
Mutta siihen virkahti kuningas kärsimättömästi:
— Niistä ja muista asioista saat nyt sopia poikani ja hänen neuvonantajainsa kanssa, ne kuuluvat nyt heille, — me matkustamme pois. Sittenhän saatte täällä itse hoitaa erämaa-asianne ja muut asianne, sitähän te suomalaiset olette toivoneetkin…