Valpuri onnittelikin ja kyseli ja neuvoi, ja kun hän kuuli, että häät oli lykättävä talonkorjuun vuoksi ehkä aina ensi kevääseen asti, asettui hän kädet lanteilla nuorten eteen ja virkkoi:
— Eikö teillä sen kiireempää olekaan yhteen, tiedättekö niin varmasti, ettei taas talven varrella voi tapahtua jotakin odottamatonta? Ei, suotta en täällä talossani toimittanut Kuitian herralle toista tyttöä, joka sekin kyllä jäi häneltä saamatta, — teidän on mentävä naimisiin heti, pappilaan ilmoittautumaan vielä tänä päivänä!
— Mutta kun ei ole vielä kotia, sopersi Martti.
— Ole huoletta, se ehditään kyllä saada. Mätäjärven aputalon tunnen, sen perhetupa voidaan piankin saada korjatuksi, olkia katolle ja uuni paikoilleen, — muuta te ette aluksi tarvitsekaan. Ensi kuussa siellä jo asutte ja muokkaatte kaalimaan kylvettäväksi ensi keväänä!
— Kun sen saisi toimeen… ei ole meillä vielä pataa, ei vuodetta… hätäili Martti.
— Ne hankitaan. Minä käyn vielä tänä iltana puhuttelemassa Kyrön emäntää — mehän ollaan vanhat, hyvät naapurukset, vaikka tässä nyt tuli vähän kaunaa väliin —, liepäs ihme, jollemme me kaksi naista saisi teitä muutamassa viikossa yhteen! Joutukaa te vain kuulutusta ottamaan…
Valpuri suorastaan ajoi heidät pappilaan, sillä hän oli päättänyt toimeenpanna häät vielä ennen mätäkuuta, se oli hänelle ikäänkuin eräänlainen kunnianasia. Eikähän nuoret kuhertelijat suinkaan panneet vastaan, he tottelivat ja menivät suoraa päätä Innamaasta Turun kaupunginpappilaan naimailmoitusta tekemään, sillaikaa kuin Valpuri ihan lämpimiltään pistäysi pitkistä ajoista Kyrölään. Ja kun he pappilasta palasivat kivipuotien ohi, yhdessä katsellen, mitä heidän ensi hätään olisi sieltä uuteen pesäänsä hankittava, niin myyjättäret niistä nyökäyttivät heille ystävällisesti päätään, ikäänkuin todeten, että oikeinpahan kertoi huhu…
* * * * *
Martti olisi kyllä sitä kävelyä jatkanut pitempäänkin, mutta hänen täytyi tänään vielä joutua linnaan töihinsä, — erottava oli huomiseen. Sillä hänen oli kiireellä saatava valmiiksi eräs tärkeä kirjoitus, ennen kuin pika-airut illalla lähti linnasta liikkeelle.
Ja se oli vähän visainen työ. Piti pukea suomalaiseen asuun, suomalaiselle rahvaalle kaikkialla julkiluettavaksi, se kuninkaan julistus, jossa Kustaa Vaasa määräsi poikansa Juhanan Suomen herttuaksi — hänet ja hänen sukunsa "ikuisiksi ajoiksi". Ennen pitkää istuikin Martti taas vanhassa työhuoneessaan tämän työnsä ääressä, koettaen koota siihen ajatuksensa, jotka kuitenkin pyrkivät liitelemään omia teitään. Hitaanlaisesti siinä nyt siis vaikeat lauseet suomeksi vääntyivät.