Kuningas keskeytti puheensa hetkeksi, mutta jatkoi kohta, syvän äänettömyyden vallitessa tuossa vanhassa, haalistuneessa vaakunasalissa:
— Tällainen on tilanne, vakava mutta toivehikas. Onko läsnäolevilla herroilla mitään lisättävää tai huomautettavaa näiden sanomain johdosta?
Syvä äänettömyys vallitsi edelleen vaakunasalissa. Ruotsin valtaherrat tiesivät, ettei Kustaa-kuningas, vaikka hän näin neuvoja kysyikin, juuri suvainnut, että hänessä kerran kypsyneitä suunnitelmia ruvettiin mestaroimaan, ja pääasiassahan he ne tällä kertaa hyväksyivätkin, vaikkeivät olleetkaan erityisesti sotaintoisia. Ja suomalaiset sotaylimykset taas olivat jo ennakolta selvillä toivomuksensa lopullisesta toteutumisesta. Antti Niilonpoika iski intoa säteilevänä silmää rauhallisemmalle Klaus Hornille, ikäänkuin todeten, että nytpä hänen sotakuvauksensa olivat lopultakin voittaneet vanhan ja varovaisen kuninkaan viimeisetkin epäilykset — nyt oli tosi alkava! He kerääntyivät rykelminä lähemmäs kuningasta ja kehoittivat häntä vain kiirehtimään toimenpiteitä, ettei vihollinen ehtisi varustautua ja ettei vuodenaika, syyskesä, kävisi liian myöhäiseksi. Nekin, jotka, kuten Turun mukavuutta rakastava linnanvouti Simo Tuomaanpoika ja raadin miehet, eivät oikein ymmärtäneet sodan tarpeellisuutta ja pelkäsivät siitä aiheutuvan uusia vaivoja ja kustannuksia, pysyivät tarkoin vaiti, ymmärtäen päätöksen jo tehdyksi.
Näin käsittivät aseman kirkonkin edustajat, jotka siinä sivummalla seurasivat tapausten menoa, eivätkä he enää ruvenneet epäilyksiään esittämään. Ainoastaan Härkäpää viittasi Olavi Skotten, tutun miehen, luokseen ja kysyi häneltä ihmetellen:
— Haluavatko siellä Itä-Suomessa todella talonpojatkin sotaa?
Kuninkaan toisinaan tavattoman herkkä korva kuuli kaukaakin tämän kysymyksen, ja siihen iskien hän huudahti melkein ankarana airuelle:
— Niin, airut, todista nyt suoraan näille epäileville hengenmiehille, miten asia siinä suhteessa todella on!
Rajalta tullut soturi vastasikin suorasukaisesti:
— Itä-Suomen kansa on alituisista rajakahakoista paljon kärsinyt, se on niihin lopen tuskaantunut, ja toivoo nyt tosiaankin selvää ilmisotaa, saadakseen sortajansa kerran kuritetuksi ja päästäkseen sitten rauhaan. Talonpojat ovat parastaikaa aseissa rajalla.
— Vieläkö epäilet, mestari Mikael, virkahti kuningas ilkahtaen piispalle. — Juuri tämä ilmoitus on minusta ratkaiseva: rajakansaa on avustettava.