— Ja vihollinen ehtii varustautua, lisäsi Boije. Aina rienaileva Maunu Ille veisteli taas siihen:
— Ja olutkin loppuu. Mutta kun tämä tapahtuu, silloin lähtenee meistä jokainen täältä kotiinsa perheensä luo, heittäen Viipurin Ahtisten herran hoitoon.
— Ja jättäen maan alttiiksi viholliselle, lisäsi Horn. — Ei käy sekään.
— Mutta ei käy tämäkään, jyrisi Bagge kiukustuneena. — Ratkaisu on saatava: joko — tahi!
Mieliala laskeutui yhä matalammaksi. Ei kukaan ehdottanut lautapeliä eikä sotamiesten keskeistä paininäytöstä pihalla, niinkuin usein ennen vieraiden käydessä; kaikki vain murjottivat ja Bagge hieroi lähtöä takaisin laivastoonsa.
Silloin yritti taas Inga-rouva avuksi:
— Miehiset miehetkö täällä ikäväänsä ruikuttavat! Mikä teillä on oikeastaan hätänä katetun pöydän ääressä — tahdotteko lisää puuroa vai naurishaudikkaitako! Pankaa huilut soimaan, vieraan kunniaksi voin tarjota teille ylimääräisen olutkannunkin tänään.
— Yritetäänpä siis uutta kannua, — kiitos, virkkoi nuori Boije, repäisten itsensä reippaaksi. — Inga-rouvan malja!
— Ja Yrjö laulamaan sotalauluja, ehdotti Ille. Mutta väkinäisesti ei iloa saatu syttymään.
Kulauksen siemaistuaan jurottivat miehet taas harvapuheisina ja läksivät sitten iltakierrokselleen vartiopaikkoihinsa, vapaavuorolaisten vääntäytyessä haukotellen pitkäkseen.