Ja siihen huokaukseen yhtyivät nyt sydämessään myöskin valtaneuvokset Svante Sture ja Steen Leijonhufvud sekä Birger Niilonpoika Griip. Hekin tunsivat ikävää ja autiutta mielessään ja myönsivät:
— Ehkä ei olisi pitänyt.
— Mutta miksi sitten ette ole antaneet minulle oikeita tietoja? Te olette olleet huonoja, petollisia neuvonantajia!
Mutta kuningas muisti taas luullotellun, välittömän, henkilökohtaisen turvattomuudentunteensa, ja se muisto nosti jälleen vireille hänen luontaisen toimintatarmonsa ja synnynnäisen neuvokkuutensa. Hän ikäänkuin taas heräsi alakuloisuudestaan, hänen piirteensä elpyivät, hänen jäntereensä pingoittuivat, kun hän huudahti:
— Tässä on ryhdyttävä pikaisiin toimiin! Kaikki on järjestettävä uudelleen alusta alkaen. Maunu Niilonpoika, pistäpäs kiirettä töpökkäihisi, saat nyt koettaa korvata laiminlyöntisi.
Ja siltä istuimeltaan rupesi kuningas jakelemaan määräyksiään. Kaupungin porvaristosta, käsityöläisistä, teineistä ja kalastajista oli heti paikalla muodostettava uusi varavartiokunta, jota oli yhtämittaa harjoitettava ja jonka vuorotellen yöt päivät tuli vartioida kaupunkia. Sopiviin paikkoihin kaupungin ulkopuolelle oli asetettava tiedustusvartioita ja niille kaikille oli linnasta annettava kelvollisia aseita.
— Ja se on suoritettava tänä päivänä, hengen uhka sille, joka vitkastelee! Ymmärrätkö, vouti, sinun tulee vastata kaikesta!
Maunu Niilonpoika kumarsi vaieten. Hän tiesi, kuinka vaikea tuollainen käsky oli käytännössä toteuttaa. Mutta nämäkään käskyt eivät riittäneet. Kuninkaan käytettäväksi oli hankittava kymmenen ratsastavaa airutta, jotka olivat valmiit lähtemään hänen käskyjänsä viemään valtakunnan eri tahoille.
— Ja niidenkin tulee olla minun käytettävissäni tänä päivänä, muista se!
Läsnäolleet valtaherrat oivalsivat, että tällaisten käskyjen toimeenpano yhtäkkiä saatavissa olevilla apuneuvoilla oli mahdotonta, ja he uskalsivat huomauttaakin, että kiireellisimmät tehtävät ovat tietenkin ensiksi suoritettavat.