— Mutta ikävää! Kun hyökkäys tulee, lähden kaikesta huolimatta teidän mukaanne!
— Ei käy laatuun, vakuutti Klaus hiukan katkerasti. — Se voisi olla vieläkin ikävämpää sekä teille että varsinkin meille…
Juhana-prinssi ymmärsi viittauksen ja hetken kuluttua istuivat nuo äsken remuisat nuoret herrat noloina ja murjottuina tyhjän viinikannun ympärillä. Äskeinen uhma ja ilkunta oli heidän piiristään tyyten hävinnyt, eivätkä he enää muistaneet säälitellä Viipurista saapunutta kirjatoukkaakaan. Mutta Martti nousi lähteäkseen:
— Pitääkö sinun heti palata Viipuriin? kysyi Klaus-herra vieläkin vähän ilkahtaen.
— Ei, jään toistaiseksi tänne. Aion liittyä Turun huovien joukkoon.
— Oikeinko sotamiehenä?
— Niin. Ehkäpä jo ensi yönä saan olla ottelussa mukana. Leirissä huhuttiin, että ensi yönä tehdään rynnäkkö…
Martti tahtoi näin kehaisten kostaa äsken kärsimänsä pistokset. Ja tosiaankin hän oli ennen lähtöään päällikköjen leiristä saanut vihiä siitä, että ensi yönä aiottiin tehdä uusi yritys tuota linnapahasta vastaan, joka oli retkikunnan kaiken muun toiminnan tiellä. Kun ei retkestä sisämaahan venäläisten apujoukkojen hajoittamiseksi voinut kuninkaan kiellon johdosta tulla mitään, olivat päälliköt päättäneet kiristää linnan piiritystä, siirtää tykkinsä lähemmäs, särkeäkseen mantereenpuoleistakin muuria, joka tiedettiin merenpuoleista ohuemmaksi, sekä tehdä äkkirynnäkön siten ehkä aukenevista aukoista. Varmaa tietoahan ei Martilla näistä suunnitelmista vielä ollut, mutta joka tapauksessa hän ymmärsi ensi yöksi jotakin toimintaa valmistettavan, ja kertoi nyt kehahtaen, minkä tiesi, kajuutassa istuville ylimyksille.
Nämä huhut lisäsivät yhä nuorten ylimysten mielenmasennusta, ja he jäivät, kun Martti tuokion kuluttua palasi laivasta leirirannalle, synkkinä hautomaan hänen tuomiaan sanomia.
Martti itse kiiruhti ilmoittautumaan siihen turkulaiseen joukkoon, jossa oli useita hänen kotipuolensa tuttavia ja jonne uusi nahkapoika ilomielin vastaanotettiinkin. Se osasto oli Jaakko Heikinpojan komennossa ja oli sillä jo käsky olla kohta pimeän tultua valmiina kiertämään linna maaportin kohdalta, jonne veteläin ketojen ja jyrkkäin kallioiden poikki oli tykkejäkin hinattava. Leirissä oli nyt illan hämärtyessä pinnalta katsoen kaikki hiljaista, harvakseen jymähtelivät vain jokitykit suojatuista pattereistaan ja yötulet viritettiin kuten ainakin teittäin edustalle. Mutta lähempää huomasi siellä erityistä eloisuutta ja toimintaa. Hevosia apetettiin ja satuloitiin pensastoissa, toisia valjastettiin tykkejä vetämään ja päälliköt kulkivat edestakaisin tarkastamassa käskyjensä toimeenpanoa sekä järjestämässä suunniteltua liikettä.