Kotvan kuluttua lautta taas palasi joen länsirannalta ja sen mukana tuli vihdoin odotettu maaherra. Herman Fleming oli keski-ikäinen, tyyniluontoisen ja itsetietoisen näköinen mies, enemmän kuitenkin maalaisylimys kuin soturi.
Kuningas nousi silloin nahkastensa sisästä matalalta vuoteelta, mistä hän äsken oli sanellut käskykirjettä Viipurin sotapäälliköille, ja oikoi hetkisen kangistuneita raajojaan. Hän oli paksussa matkapuvussa, suuret kannussaappaat jaloissa ja keskiruumiin ympäri oli moneen kertaan kääritty leveä, kudottu villavyö. Hänen heikot silmänsä siristivät, hänen oli puolihämärässä tuvassa vaikea nähdä mitään ja vasta tuokion kuluttua hän huomasi keskilattialle pysähtyneen, kuningastaan tervehtivän Louhisaaren herran:
— Niin, Jumala antakoon hyvän päivän. Olemme sinut kutsuneet tänne eräiden varokeinojen johdosta, joihin vihollisen hyökkäyksen varalta on tässäkin osassa maata ajoissa ryhdyttävä.
— Vihollisen? hämmästeli Herman herra. — Odotetaanko vihollisen hyökkäystä ja tännekö asti?
— Siitähän ei voi olla varmuutta, selitti kuningas, istahtaen pöydän ääreen. — Venäläiset kokoavat joukkojaan kostaakseen äskeisen onnettoman Inkerin-retkemme. Jumala suokoon, etteivät he saisi käsiinsä Viipuriamme, jossa sotaväkemme on, mutta he voivat sen kiertääkin ja hyökätä tänne Etelä-Suomeen, — miksi ei? Olemme sen vuoksi harkinneet parhaaksi asettaa toisen puolustuslinjan tämän joen ja varsinkin valtateiden varsille. Vihollista ei saa laskea ainakaan tätä edemmäs ryöstelemään.
— Varustuslinjan, — miten se on tapahtuva? kysyi Herman-herra, aavistaen saavansa tässä aikamoisen urakan suoritettavakseen.
— On kaadettava murroksia ja rakennettava hirsivarustuksia, jotka sitten miehitetään talonpoikaisnostoväellä.
Kustaa Vaasa oli nuoruudessaan, taistellessaan Taalainmaan talonpoikain mukana, oppinut näiltä murrosten kaatamisen vihollisten eteenpäinpääsyn ehkäisemiseksi, ja hän suositti vieläkin usein tätä sodankäyntitapaa sotapäälliköilleen, jotka kuitenkin nyt, tykkien tultua enemmän käytäntöön, pitivät sellaisia varustuksia varsin tehottomina. Herman-herra ei kuitenkaan nyt siihen puoleen kiinnittänyt huomiotaan, vaan kysyi huolestuneena toista asiaa:
— Mistä saadaan väkeä näitä töitä suorittamaan ja varustuksia vartioimaan?
— Siitä juuri sinun onkin kaikkein ensiksi huolta pidettävä. Tältä paikkakunnalta on viipymättä kirjoitettava ja nostettava talonpoikaismiehiä tätä omaa seutukuntaansa puolustamaan.