Fleming pudisteli päätään.
— Täältä, niinkuin muualtakin Suomesta, on juuri kirjoitettu joka neljäs mies sotaväkeen ja viety Viipuriin. Pelkään, että käy vaikeaksi saada useampia, jo äskeistä ottoa on kansa pitänyt ylen raskaana.
— Toivon, ettei se niskoittele esivaltaansa vastaan, — siitä muuten vastaat sinä, virkahti kuningas kärtyisämmin. — Väkeä täytyy saada!
— Ei kansa niskuroi, mutta taloja on vaikea jättää miehettömiksi.
Nyt kuningas jo kavahti:
— Ne on jätettävä, jos me sen katsomme välttämättömäksi maan puolustuksen nimessä. Ja minä näytän heti, että miehiä kyllä saadaan. — Hän käännähti Martin puoleen ja virkkoi: — Käskepäs Henrik Klaunpoika puheillemme.
Henrik Horn, vapautettuna sotapalveluksesta, seurasi nyt kuninkaan saattuetta matkalla kotiinsa. Tämä tyyni järjen mies oli ensiksi kyllä loukkautunut kuninkaan häneen Viipurissa kohdistamasta moitteesta, mutta oli kuitenkin pian rauhoittunut. Ja kuningas puolestaan oli monella tavalla osoittanut, ettei hän tätä älyn miestä tahtonut syrjäyttää eikä saattaa epäsuosioonsa, vaan halusi pitää hänet luonaan, neuvonantajanaan, niin kauan kuin itse oleskeli Suomessa. Kustaa olikin jättänyt muut Ruotsista hänen mukanaan tulleet neuvoksensa päälliköntoimiin Viipuriin, ainoastaan Svante Sture ja Steen Leijonhufvud kulkivat nyt hänen seurassaan.
— Mitä miehiä oli se joutilas joukko, joka eilen, Kymenkartanosta lähtiessämme, seisoskeli kylänmäellä ja räyhäili? kysyi Kustaa, kun Henrik Horn oli saapunut tupaan.
— Ne olivat kai lähitalojen miehiä, jotka olivat pistäytyneet kyläkapakassa kuninkaan kunniaksi.
— Siinä oli miehiä parikymmentä, sellaiset voidaan heti kirjoittaa varusväkeen.