— Miten? kysyi Henrik-herra kummissaan.
— Sinä ajat sinne nuoren Flemingin ja muutamien henkivartijaimme kanssa, ja te panette toimeen ylimääräisen väenkirjoituksen. Kyllä toisissa kylissä sitten seurataan tätä jo alullepantua käskyämme.
Outo ja omituinen yritys se oli saapuvilla olevista herroista, ja he katsahtivat aika noloina toisiinsa. Mutta kun kuningas itsepäisesti vaati käskynsä täytettäväksi ja suunnittelemansa varustustyöt heti aloitettaviksi, nousi Horn, joskin haluttomasti, satulaan, kutsuen Klaus Flemingin ja puolikymmentä huovia mukaansa. Täytyihän koettaa…! Mutta hän hymähti näitä uusia varustussuunnitelmia ajatellessaan: eihän vara venettä kaada. Mutta kyllä nämä murrokset ovat sitä varten, että vanha mies saisi nukkua rauhallisemmin Turun kuin tuonoin Viipurin linnassa! Sillävälin kuningas, annettuaan Herman Flemingille tarkat ohjeet murrosten rakentamisesta ja määrättyään hänen rinnalleen Svante Sturen Kymin varustusten huoltajaksi ja päälliköksi, kävi taas kirjallisiin toimiinsa. Hän luetti sihteerillään uudelleen muutamia saapuneita kirjeitä ja jäi niiden ääreen hetkeksi miettimään. Sitten hän ikäänkuin uuden mielijohteen saatuaan hypähti pystyyn, mitteli tuokion suurilla saappaillaan pirtin permantoa ja huudahti kirjurilleen:
— Nyt saat, Martti, laatia vähän merkillisemmän kirjeen. Teroitapas hyväksi sulkasi, poika, ja osoita, osaatko sorvata taitavan ja kohteliaan kirjeen. Koetetaanpas, — venäläistulkkimme saa sen sitten hioa aitovenäläiseen asuun.
Kuningas istahti pöydän ääreen, kirjuriaan vastapäätä, kohdisti häneen raukeat silmänsä ja puhui hetken itsekseen:
— Juuri niin, on aina parempi koettaa väistää selkkausta ja selittää kaikki parhain päin… Ehkä se tepsiikin, — eikä voida meitä ainakaan hyvän tahdon puutteesta soimata.
Sitten kävi Kustaa sanelemaan kirjettä tsaari Iivanalle Moskovaan.
Hän aloitti kirjeensä kohteliain ja koristeellisin lausein, aivankuin sulassa rauhassa ja ystävällisissä väleissä elävälle naapurihallitsijalle. Valtakuntain välisellä rajalla on, jatkoi hän sitten, tapahtunut erinäisiä, valitettavia kahakoita ja sotatoimia, jotka ovat johtuneet molemminpuolisesta väärinymmärryksestä sekä vallattoman sotaväen omavaltaisuuksista. Kuningas valitti, etteivät hänen Suomessa olevat sotapäällikkönsä ole olleet tehtävänsä tasalla, vaan ovat antaneet rajakahakkain houkutella itsensä maltittomiin tekoihin.
Martin hanhensulka mahtoi kulkea hiukan tavallista hitaammin ja epävarmemmin, kun hän näitä väitteitä pani paperille, sillä tällä paikalla iski kuningas häneen taas ankaran, soimaavan silmäyksen.
— Miksi et kirjoita, poika, onhan se asianmukaista ja totta. Nämä päälliköt, Bagget ja Boijet ja muut, nehän sodan aiheuttivat, ja me tahdomme saattaa sen tsaarinkin tietoon.