— Juhana, poikani, sinähän putoat! Maltapas Klaus Fleming, — hän torui toista köysissä kapuavaa nuorukaista —, sinä, joka alituiseen viettelet poikaamme hengenvaaroihin, sinä olet karhun pentu, jonka leikit eivät prinssille sovi No, jumalankiitos, istukaa nyt siellä hiljaa venheessä!
Toimeliaat herrat kerääntyivät nyt hieman neuvottomina äreän kuninkaan ympärille, kysellen, saavatko he auttaa häntä venheeseen ja maihin.
— Kuinkas muuten. Vai luuletteko, että koko loppuiäkseni jään tänne heilumaan? Ei, tästä elementistä olen jo saanut tarpeeni. Kiireesti!
Siinä syntyi monenlaista tungosta ja hälinää. Venhettä oli aallokossa vaikea pitää kohdallaan köysitikkaiden alla, joita myöten miesvoimalla koetettiin auttaa alas vanhaa, kankeajalkaista kuningasta, joka huohotti ja sadatteli sekä väitti, että hänet varmasti tahdotaan siihen paikkaan hukuttaa tai hirttää. Vihdoin hän istui kuitenkin tukevasti venheen teljolla ja tuokion kuluttua alus oli soudettu rantaan, missä kuningas lopultakin tunsi lujan maan jalkojensa alla.
— Tämä retki ei lupaa hyvää, huohotti kuningas. Hetken levättyään ja hiukan suuttumuksestaan lauhduttuaan hän kävi kuitenkin rantarahvasta tervehtimään. Mutta suomalainen kalastajaväki ei ymmärtänyt hänen ruotsalaisia sanojaan eikä siis, se kun oli muutenkin ujoa ja kankeata, osannut hänelle vastata mitään. Seisoi vain ja luimisteli edessään olevaa loistoa kuin lehmä uutta konttia. Tästä kuningas taas kimmastui, tuo jurous oli hänestä ilmeistä mielenosoitusta ja hän ärähti Hornille:
— Mitä nämä tomppelit tarkoittavat, kun eivät edes vastaa kuninkaan tervehdykseen.
— Ne eivät ymmärrä ruotsia, teidän majesteettinne. — Tervehtikää kuningasta, huusi hän samassa suomeksi kalastajille. Ja nyt maalaismiehet jo hiukan äännähtivät, mutta epäselvää ja juroa oli sekin tervehdys, se oli kuin sammakon kurnutusta. Kuningas katseli tiukasti ja samalla melkein hätääntyneenä herrojaan:
— Olemme siis joutuneet metsäläisten seuraan, jotka eivät ymmärrä sanaakaan valtakunnan kieltä eivätkä osaa kuninkaalleen mitään vastata. Tällainenko on tämä maa; olen sitä aina pitänytkin puoli-ihmisten maana, nyt sen näen, ja kadunpa jo, että tälle mantereelle tulin ollenkaan jalkani laskeneeksi!
Hän yski ja sylki ja kakisteli kurkkuaan ja ympärillä seisovista herroista oli koko tilanne kovin kiusallinen.
— Eikö täällä ole yhtään ainoata, joka sen verran kieltämme osaisi, että voisi neuvoa, mistä täällä voisi saada majapaikan? kyseli kuningas ivallisena ja ihmetellen.