Hän puhui leppoisasti, kaunis kiilto muuten sameissa silmissään. Tämän iltajuttelun varrella oli hän mielestään keksinyt aatteen taimen, jota hän tahtoi edelleen hoitaa ja vaalia, — ehkäpä oli se kerran toteutettuna ratkaiseva hänen perhettään pilkkovat riitaisuudet ja kokoava hänen suvulleen pysyvän aseman maassa. Se ajatus oli ehkä todella kehittämisen arvoinen. —
Kuningas astui pöydän päästä nuorten luo ja puhui heille nyt harvinaisen pehmoiseen sävyyn:
— Mutta teidän nuorten täytyy saada täällä Suomessa myöskin iällenne kuuluvaa huvitusta, soittoa, karkeloa. Täällä Helsingissä me sitä tuskin saamme toimeen, mutta me kirjoitamme Turkuun, että sinne kuningattaren saapumiseksi järjestetään sopivat vastaanotot, — porvaritkin voivat siellä epäilemättä saada aikaan hauskoja joulupitoja.
— Pidoista kyllä teinitkin pitävät huolen, virkahti Henrik Klaunpoika.
— Hyvä, laittakaamme siitä Turkuun ajoissa sana…
Näin tahtoi kuningas kääntää keskustelun keveämpiin kysymyksiin. Mutta monen mieleen oli Juhana-prinssin pyyntö saada jäädä käskynhaltijaksi Suomeen painunut syvälle ja samoin kuninkaan suhtautuminen siihen, — hän ei ollut sitä jyrkästi vastustanut. Ja Kustaa Vaasan omassa mielessä se ajatus askarteli vielä sitkeästi hänen vetäydyttyään makuuhuoneeseensa ja siellä taas muistellessaan äsken Ruotsista saamiaan kirjeitä. Maata mennessään hän kuitenkin muisti, että asiat aamulla, kun yö on nukuttu, esiintyvät usein aivan toisessa valossa, kenties on niin laita tämänkin mietteen. Ja siihen ajatukseen hän nukahti.
Mutta hän nukkui tänä yönä levottomasti. Oliko hän siinä vilkkaan juttelun varrella tullut syöneeksi liikoja, vai vaivasiko häntä muu painajainen, — hän kääntelehti vuoteellaan ja heräili usein. Suurtuvassa kuuluivat nuoret herrat vielä iltayöstä remuavan viinikannun ääressä. Mutta Kustaa oli unensa horroksissa kuulevinaan molempain poikainsa torailevan — johan ne taas tappelivatkin! Eerikin silmät verestivät, hänen hengityksensä läähätti ja hänen pitkät, luisevat sormensa, joilla hän veljeään tavoitti, olivat kouristuksenomaisesti koukussa. Nyt ne käyristyneet sormet tapasivat Juhanaa kurkusta, puristivat — Eerikin kasvot olivat vihasta väärässä, suu vaahdossa, hänellä oli taas kohtauksensa… Ja Juhana lyyhähti avutonna läjään hurjan veljensä alle ja hänen hennot piirteensä vääntyivät tuskasta…
— Apuun… erottakaa heidät…!
Vanha kuningas heräsi omaan huudahdukseensa. Hän oli hiestä märkänä, oli kohonnut istumaan vuoteelleen ja haparoi käsillään pimeässä… Se oli siis vain unta, mutta kamalaa unta, hyi, — ja se voisi joskus toteutuakin, ellei sitä ajoissa estetä. Pahaa unta… hän oli varmasti syönyt liiaksi porsaanpaistia. Mutta sittenkin, ne pojat on toisistaan erotettava…!
Ukko kääntyi kyljelleen ja nukkui tähän päätelmäänsä rauhallisesti.