Nuoren Martin oli näitä rakkaiden esimiestensä tarinoita kuunnellessa käynyt samoin kuin Härkäpään: hänen mielensä oli vaipunut surulliseksi. Ne äskeiset rohkeat unelmat, joiden valossa hän oli piispoille kertonut prinssin aikeista, olivat jo käyneet hauraiksi ja haalistuneet. Eikö niissä sitten ollutkaan mitään innostumisen arvoista? kysyi hän nyt alakuloisena itseltään.
Agricolakin huomasi nuoren airuen huoahtavan ja luki pettymystä ja masennusta hänen katseistaan. Silloin hän virkahti taas rohkeammin puhetovereilleen:
— Aamuhan on joka tapauksessa jo sarastamassa Suomenkin maalle. Ja se valo kasvaa, vaikka emme sitä aina huomaakaan. Tämä sarastus oli vielä arkaa aavistusta, kun Pietari Särkilahti meille nuoruudessamme sitä osoitti, nyt näemme jo eräitä selvempiä oireita, kuten juuri tämäkin pieni pöytäkunta osoittaa. Milloin itse kansallamme, joka vielä vaeltaa arkisessa pimeydessään, on oleva heräämisen aika, sitä emme tiedä, mutta se aika tulee, olemme siitä varmat, ja juuri sen heräämisen avuksi ja sen varalta me teemme hiljaista, uskollista työtämme.
* * * * *
Tuomioherrat istuivat vielä äskeisen mielialansa valloissa, kun pappilan tupaan ilmoitettiin, että eräät pitkämatkaiset talonpojat, jotka olivat kuulleet Turun piispan täällä vierailevan, pyrkivät hänen puheilleen. Heidät laskettiin heti sisään.
Miehet olivat tulleet Pohjois-Hämeen latvoilta ja kertoivat hiihtävänsä nyt ensi kelillä Turkuun asti ajamaan muuatta koko heidän kulmakunnallaan kipeätä asiata, joka viime suvena oli muuttunut heille aivan sietämättömäksi.
— Olette siis erämaa-asioilla, virkahti piispa, joka jo entisistä valituksista tiesi, mikä näiden hänen hiippakuntansa kaukaisimpain asukasten mieltä näihin aikoihin eniten painoi. — Joko tulivat savolaiset taas kalajärvillenne?
— Tulivat ja jäivät, — veivät meiltä takamaamme, selittivät miehet masennuksissaan. — Ja kehuivat, että heillä on siihen kruunun lupa. Sitä lähdimme nyt kuulustelemaan.
— Syntyikö tappeluja taas?
— Ei vielä pahempia, vastasi nuori, roteva mies joukosta kaikuvalla, melkein uhmaavalla äänellä. — Mutta voi syntyä, ellei ojennusta saada toimeen.