— Vihdoinkin! intoili Ruotsista tullut mestari. — Mies on vedettävä kapitulin eteen ja erotettava papillisista toimistaan…
— Puhumme asiasta pian uudelle piispalle, vakuutti Hannus, nousten vieraitaan sakastista saattamaan. — Mutta nyt on meidän jo aika lähteä aterialle. Talooni tulee tänään vähän muitakin vieraita, ja he meitä kenties jo odottavat.
— Vieläkö muitakin? kyseli Lille.
— Niin, eräitä Turunlinnassa nyt vierailevia maallikkoherroja, sukulaisiani ja tuttaviani. Tämä päivä on juhlapäivä heillekin…
Hannus opasti, edeltä kävellen, papilliset vieraansa veljellisessä saattokulussa alas rantaan päin. Prelaatit astelivat siinä nyt väkijoukon halki varmoin, vakavin askelin, sillä heitä elähdytti varma käsitys siitä, että nyt on taite tapahtunut… Ja kansanjoukkokin tuntui heille kumartavan tavallista syvempään, ikäänkuin silläkin olisi ollut tuntoa tapahtuneesta taitteesta.
* * * * *
Rengon kestit Lehtisten kartanossa kävivät sekä pitkiksi että perusteellisiksi. Innostus oli yleinen. Siihen vaikutti paitsi kirkonmiesten uutta, rohkeaa mielialaa ja talon mainiota viinikellaria vielä sekin, että näissä pidoissa oli mukana useita niitä Suomen aatelissukujen edustajia, jotka kartanoistaan, maan eri kulmilta, äsken olivat janoisina miehinä saapuneet Turkuun, kuninkaan käskystä asekatselmukseen.
Oli näet huhuja liikkeellä tanskalaisten aikomasta uudesta valloitushyökkäyksestä. Sören Norby oli taas lähtenyt laivoineen Voionmaalta merille. Hän oli julistautunut riippumattomaksi Tanskan uudesta kuninkaasta ja jatkoi itsenäisesti taisteluaan Ruotsia vastaan. Kun kuningas Kristian aikoinaan oli määrännyt hänelle lääniksi suurimman osan Suomea, uhkaili hän nyt tulla ottamaan takaisin tämän lääninsä, puuhaillen sitä varten liittoa Moskovan suuriruhtinaan kanssa. Kustaa Vaasa oli näiden huolettavain oireiden vuoksi kutsunut kaikki Suomen aateliset asemiehineen Turkuun, ja lisää väkeä oli vielä pestattava niin paljon kuin suinkin maata varjelemaan.
Tästä syystä liikkui näihin aikoihin taas tavallista enemmän sotaväkeä Turun pienessä kaupungissa, samasta syystä syödä rouskuttivat monet ratsut yökauden ohria Lehtisten kartanon tallissa ja pihalla, sillaikaa kun herrat arkkiteinin pitkissä pidoissa joivat ja juopuivat.
Varhain Jaakonjuhlan jälkeisenä aamuna näkivät turkulaiset kauppiaat, avatessaan hämärissä luukkupuotinsa torin laidassa, harvinaisen paljon tuota aseväkeä liikkeellä. Töyhtöhattuisia, juopuneita herroja ratsasti täyttä neliä ja kovalla jymyllä, asepalvelijainsa seuraamina, heräävän kaupungin halki Kirkkokatua pitkin sillalle, jonka palkit raskaasti kumahtelivat, ja huimassa ajossaan kaatoivat he armotta syrjään taikka hevostensa jalkoihin jokaisen, joka tielle sattui. Yhden ryhmän mentyä tuli pian toinen yhtä rajussa ravissa ja jalkamiesten täytyi taas paeta pihoille tai kadun kulmiin. Ratsujoukot hupenivat sitten linnantielle. Mutta kotvasen kuluttua ne sieltä taas palasivat rymyllään kaupunkia säikyttelemään.