— Hä, niskoitteleeko täällä roskaväki…! Kiinni ne miehet!
Siinä syntyi äänekäs tora. Kalastajat ja pikkuporvarit asettuivat tuttaviensa sällien puolelle, estääkseen nihtejä heitä väkisin viemästä, ja pilkka ja kirosanoja sinkoili pian vastakkain.
Samassa ajoi sillalta kaupunkiin päin räiskivää neliä taas eräs juhlatuulella oleva vallasherra huovinsa seuraamana. Se oli Pietari Fleming, Friskalan herra, Hannus-mestarin velipuoli, joka oli porvareille entuudestaan tuttu hullusta humalastaan. Hänet pysäytti linnanpappi torille ja kutsui hänet avukseen uppiniskaisia ryysymiehiä komentamaan.
— Hä, niskoittelevatko hylkiöt, ärjäsi ylpeä herra huuruavan ratsunsa selästä.
— Eivät lähde sotaväkeen, työttömät sällit, valitti kirjuri.
— Lähtevätpä, huusi Friskalan herra, kääntyen värvääjäin puoleen. —
Miekat esille, näin ajetaan karja navettaan…
Säikähtäneet sällit ja muut joutomiehet väistyivät miekkaansa heiluttavaa herraa, mikä livistäen käpälämäkeen, mikä lymyten kivipuotien taa. Joku porvari väitteli ääneensä, ettei linnanmiehillä ole valtaa ahdistella aseetonta väkeä.
— Eikö ole valtaa, karjui siihen pikavihainen Friskalan herra, ratsuaan kannustaen. — Katsotaan, onko meillä valtaa…!
Mutta sällit pakenivat eri tahoille ja kivipuodeista tirskahti kerskujaa kohtaan ivanauru. Siitä suuttui tuima herra silmittömäksi; humalat kuumenivat hänen päässään ja huumautuneena hän karautti pakenevia takaa-ajamaan, pakottaakseen heidät pysähtymään. Kun miehet tietysti sitä vinhemmin juoksivat henkensä hädässä, kävi vimmastunut herra heitä miekallaan hosumaan. Hurjimuksena hän ajoi pienen torin ympäri, niin että läähättävän ratsun kaviot säkenöivät; miehiä kaatui hänen iskuistaan toinen toisensa perästä, verta vuoti ja valitusta kuului. Porvarit vetäytyivät myymälöihinsä, värvääjät pakenivat sillalle, ja yksin linnanpappi ja kirjurikin ottivat keveän lipetin. Sillä yhä kiersi villiytynyt ylimys toriaukeaa seisten satulassa ja heiluttaen veristä miekkaansa.
Kivipuodeista ja portinpielistä, mistä turkulaiset katselivat raivion riehuntaa, kajahti vihlova kirkaisu toisensa perästä, kun he näkivät sällien kaatuvan ja jäävän veriinsä makaamaan: