Se oli "pyhän lihan" saattue, joka näin teki kierroksensa kaupungin ympäri, — tämän juhlapäivän johdosta Pietarillakin oli tänään koulustaan lupa. Tuossa lasireunaisessa monstranssiastiassa saattoivat lähinnä seisovat nähdä leiväksi muuttuneen Kristuksen ruumiin, jota koko kristikunnassa tänään, torstaina kolminaisuudensunnuntain jälkeen, juhlittiin. Surumielisesti katseli Pietari tuttaviensa pikkuporvarien häärimistä tämän saattueen ympärillä: toiset olivat polvillaan katupölyssä, toiset liittyivät laulavaan kulkueeseen.
— Mikset ole saattokulussa mukana sinä, Pietari? kysyi nuori Paavali, joka oli kiivennyt portille istumaan komeutta paremmin nähdäkseen.
Pietari ei veljelleen oitis vastannut, mutta hetken kuluttua hän virkkoi puolittain itsekseen:
— Suosituin keksintö katolisessa kirkossa on tämä ruumiinjuhla, — omituista, se kuitenkin perustuu kaikkein ilmeisimpään eksytykseen!
— Kuinka niin? uteli Paavali-veli tarkkaavaksi käyneenä. — Näkihän pyhä Juliana kahdesti ilmestyksen: täysikuun, jonka kehästä yksi tähti puuttui…
— Tarvittiin tähti entisten lisäksi, tarvittiin suuri kirkollinen juhla — se luotiin!
— Oliko siis Julianan ilmestys petosta? kysyi nuori teini, ikäänkuin vastahakoisesti valveutuen mielikuvistaan. Hän oli Pietarin oppilaana sydäntään myöten innostunut hänen uudistusaatteihinsa, mutta siihen sydämeen pulppusi kuitenkin alituiseen vallitsevan paavillisen kirkon käsitteitä, joiden ympäröiminä elettiin ja joihin siis mielikuvat alati palmikoituivat.
— Petosta, matki Pietari harvakseen, — älkäämme sanoko niin. Tuo nuori frankkilainen nunna oli varmaankin hurskas ja harras nainen, kenties hän syvissä rukouksissaan näki näkyjä. Kirkko on sitten muovaillut hänen ilmestyksensä omien tarkoitustensa mukaisiksi, perustanut tuoksi puuttuvaksi tähdeksi hostiajuhlan, jossa sille uhreja kannetaan. Mutta onhan eksytystä koko tuo lihan ja leivän oppi; ajattele, Paavali, kuinka voisi lukkarin akan leipoma leipä muuttua Vapahtajan ruumiiksi?
* * * * *
Nuori teini vaikeni, ja hänen piirteensä kävivät alakuloisiksi. Hänen kuvitusmaailmastaan tuntui jotakin sortuvan… Äskenkin hän oli kadunkulmassa kuullut munkin, joka kansalle selitti pyhän-lihan juhlan merkitystä, kertovan tarinoita tästä ihmeestä…, kertovan m.m., kuinka eräs eukko, joka itse leivän oli leiponut, oli epäillyt, olisiko siinä todella mitään pyhää. Mutta silloin oli öylättileipä hänen edessään muuttunut Kristuksen sormeksi… Satuako se siis on kaikki, — valhetta…!