Mikon uinailevaan luonteeseen kuului, että hänessä asui salainen lemmenkaipuu, joka hänet herkästi sytytti. Sitä kaipuutaan oli hän aina koettanut sammutella, — sitä varten hän jo melkein poikasena luostariinkin meni —, mutta se saattoi kuitenkin helposti tehdä hänelle yhä uusia kepposia.
— Pelkäätkö, että tuo kävely voi maksaa hänen rauhansa? kysyi kummeksuen Silta, joka hidasluontoisena miehenä ei sellaista vaaraa voinut ymmärtääkään.
— Eihän toki, lohdutti Jaakko. — Nyt lähdetään jo levolle ja aamullahan matkustamme.
Varhainen oli vielä kevät-ilta, mutta todella jo huudettiin juhlahuoneissa julki, että piispa on käskenyt lopettaa pidot ja vieraiden laittautua maata, — päivän noustua tulee kaikkien aamulla olla jalkeilla! Sitä käskyä oli sekä talonväen että vierasten toteltava. Sillä piispa Arvid Kurki oli todella käskijänä sekä näissä häissä että vanhassa kotitalossaan, jonne hän monen vuosikymmenen kuluttua nyt ensi kerran oli palannut. Kaikki tiesivätkin, että nykyiset Laukon juhlat yhtä paljon vietettiin piispa-enon harvinaisen vierailun kuin Anna-neiden häitten johdosta.
Tanssi taukosi ja laulu katkesi ja nuo Turusta tuodut puhaltajatkin, jotka vuoroin pihalla, vuoroin tuvassa, olivat juhlivain iloksi päiväkausia soitelleet, saivat pistää pillinsä pussiin. Ritarisalista, jossa viinikannut olivat yhä tiheämmin kierrelleet, oli maallisten ja hengellisten herrain tahtoen tai tahtomattaan siirryttävä makuutiloilleen. Samat nopsajalkaiset palvelijat, jotka päivällä olivat heille Laukon kellarista juomia kantaneet, avustivat nyt väsyneet uhrinsa nukkumaan. Ennen pitkää olivat naiset ja miehet jaetut eri puolille, kullekin määrättyihin vierashuoneisiin, ja äsken remuava, valoja välkkyvä häätalo lepäsi taas hiljaisena valjussa yössä.
* * * * *
Päivän punertavana noustessa Säijänselän takaa olivat Särkilahti ja Silta, jotka yhdessä useiden muiden pappien kanssa olivat nukkuneet puisessa kylkirakennuksessa, todellakin pystyssä ja pihalla, missä aamukylmä aluksi selkäpiitä karmasi. Mutta muita vieraita ei vielä näkynyt, siksi uuvuttavat olivat olleet nuo monipäiväiset pidot. Ainoastaan alapihalla harjasivat tallirengit jo niitä komeita ratsuhevosia, jotka olivat satuloitavat lähteviä varten.
Toverukset kävelivät pihalla kierroksen, katsellen tuota vanhaa taloa, joka oli ollut Kurkien suvussa satoja vuosia, aina siitä asti kuin kantaisä, Matti, muinainen pirkkalaispäällikkö, "Kurjen ukko saapasjalka, kulki kivistä vuorta" ja verotti Hämeen lappalaisia. Se oli neliön muotoon umpinaiseksi rakennettu, ja vanhassa, jylhässä kivirakennuksessa, jonka harjalta liehui Kurkien vaakunaviiri, — miekka tähtien välissä — oli kuin linnassa räystään alla ampuma-aukot. Jykevät portit olivat raudoitettua petäjätä.
— Mutta tuo pohjoinen kolkka portin kupeella, johon nyt on kirkko tehty, se oli vielä kymmenen vuotta sitten auki ja autio, kertoi Silta, joka siinä nyt veresteli lapsuutensa muistoja. — Vanhat multimukset ja hiiltyneet hirrenpäät töröttivät vain viholaispehkojen välitse.
— Siihenkö juuri poltti Klaus Kurki vaimonsa ja lapsensa? kysyi
Pietari, joka lapsuutensa ajoilta hyvin muisti nuo kamalat tarinat.