— Ei kuninkaalle, ei… Maallisen vallan turviin meidän ei ole taistelussamme lymyttävä.
— Sanopas sitten toinen ja parempi keino; tuollainen vihkipiispa kitkee pian pois koko kylvömme, valitti Jaakko.
— Anna hänen vain tulla, Jaakko, totuus sen kyllä kestää.
— Kestää miten kestää, — ei, tänään olet mahdoton, Pietari.
Mietipäs asemaa huomiseksi!
Jaakko lähti tyytymättömän näköisenä poispäin. Mutta hän palasi vielä ja pysähtyi Pietarin luo:
— Useampiakin metkuja kuuluvat prelaatit nyt keksineen. Torjuakseen syytökset pappiensa elämää vastaan on piispa määrännyt, että pappien on aviottomista lapsistaan maksettava sakko. Tiedätkö, kehen tämä tähtää?
— En.
— Sinuun! Vaimosi tahdotaan täten lopultakin julistaa forsiaksi ja lapsesi äpäräksi, — hänestä tullaan sinulta sakkoja perimään.
Pietarin kasvot julmistuivat vihdoinkin, ja Jaakko lähti kävelemään hyvillään, kun lopultakin oli saanut tuon mietteihinsä painuneen miehen hereille.
Mutta vihan puna poistui pian Pietarin laihoilta luisevilta kasvoilta ja ne muuttuivat taas avuttoman, kärsivän näköisiksi. Hän kulki eteenpäin laiturin reunaa pitkin, katsellen laivaa, jota siinä ilmeisesti taas lähtövalmiiksi laitettiin. Vihdoin hän ikäänkuin repäsi itsensä irti epävarmuuden painajaisesta ja kiirehti asuntoonsa.