Hän viittasi vuorelle, ja sieltä tulikin suoraan kallioiden poikki sankka, kirjava parvi kalastajia, talonpoikia, kantajia, naisia, lapsia… Heidän edessään seisoi pitkä, kalpea pappi, joka rohkaisi kiipeäviä ja heille julisti: Autuaat ovat hengellisesti vaivaiset… Niin, oikein, tuolla papillahan on Pietari Särkilahden leveä leuka ja palavat silmät…
Valkohaiveninen pää oli vaipunut rintaa vasten. Taas se nytkähti, kohosi hiljaa ja raukeat silmäluomet avautuivat puoleksi. Kapeasta ikkunasta kajasti aamun harmaja sarastus.
Vanha tuomiorovasti koetti vaivalloisesti kääntää päänsä oveen päin. Tähän aikaan oli hänen veljenpojallaan, Jaakolla, tapana tulla häntä tervehtimään, — missä nyt viipynee…! Ukko olisi tahtonut lähettää Jaakon mukana terveiset Särkilahdelle, häntä olisi pitänyt taistelussaan enemmän tukea…
Sairas katseli pientä hopeatiukua, hänen teki mieli kutsua kotikappalainen luokseen. Laihtunut, kyhmyinen koura liikahti nahkasten välistä, tapaili pöydän kulmaa, mutta ei jaksanutkaan nousta siihen asti… hervahti alas. Tuskainen ilme asettui hetkeksi potilaan kasvoille, mutta pian ne taas rauhoittuivat ja silmät painuivat umpeen. Tuo mies, joka vuoren yli saapuu, hän kyllä johtaa joukkonsa perille, hänessähän on uskon voima…
Väsynyt pää painui taas verkalleen rintaa vastaan, takkatulen laskeutuessa hiilokselle.
* * * * *
Tuomiorovastin pappilan viereisessä talossa, suuressa kivisaunassa, jota kiukaan kulmalta valaisi hylkeenrasvalta käryävä lamppu, makasi samana aamuna lauteilla karvainen, laihaluinen, mustapintainen mies, joka ähki ja mörisi löylyn kuumuudessa. Hän taputti veltosti vastallaan pulleaa vatsaansa, ja vieressään oli hänellä kaksikorvainen olutkippo, johon hän, kohottautuen istumaan, tuon tuostakin upotti harmahtavan, pörröisen päänsä. Sillävälin hän yhtenään puhui ja pörisi omituisella saksan ja tanskan sekaisella kielellä:
— Tiedätkö, nuori mies, miten helvetin tuli on käsitettävä, nimittäin miksi se ei koskaan pala loppuun? Siksi varmaankin, että siellä on jotakin märkää kuumuutta niinkuin täällä teidän saunassanne, — tämä on ilmeisesti esimakua!
— Mutta muista, että siellä perillä sinulla ei ole olutkippoa vieressäsi, vastasi ylempänä lauteilla loikova nuorempi mies.
— Ei, kuiviltaan saa siellä kyllä höyrytä päästä maallisten juomaöiden huuru. Mutta eipä hätääkään, jos ei se tämän pahempaa ole, ihanasti sulattaa tuo valkea löyly kankeita jäseniä. Helvetin poltto ja enkelien viileä ilo ovat ehkä todella yhtä lähekkäin kuin täällä teidän jäämaassanne pakkanen ja saunan helle. Tähänpä voisin suloisesti nukahtaa, ja sinä saisit kirjoittaa lauteen reunaan: Reqviescat in pace! Levätköön rauhassa!