Hän upotti taas harmajan päänsä oluthaarikkaan ja rupesi sitten, vetäytyen selälleen olkipahnoille, ääneensä laulaa jollottamaan latinalaista juomalaulua:
Convivari
Non tristari
Judet lex in saeculo.
Consolari
Incundari
Mandat Baccus po-pu-lo!
Jaakko istui lauteenreunalla vasta sylissään ja heilutti miettiväisenä jalkojaan. Hän oli heittäytynyt vihkipiispan erikoistuttavaksi tutkiakseen, mikäli ja milloin tämä aikoo ryhtyä toimiin luterilaista liikettä vastaan. Mutta näistä asioista ei ollut vielä tullut ollenkaan puhetta. Jaakko ymmärsi, ettei vieras vielä tuntenut uuden "hiippakaupunkinsa" oloja eikä henkilöitä, ja siksipä hän, aina valtioviisaana, ei tahtonut olla viimeinen vierasta puhuttelemassa.
— Joko nyt, ensi matkan tehtyäsi, rupeat täällä Turussa puhdasta tekemään? kyseli Jaakko rauhallisesti.
— Mitä puhdasta? — Ukko ei heti älynnytkään sitä kysymystä.
— Simallehan on tehtäväksi annettu puhdistaa kirkkomme kerettiläisistä aineksista, kuten sanotaan, eikö niin?
— Ah, sinä tarkoitat tuota mestari Peder… Sarkofaagia, taikka mikä hänen nimensä oli. Ei, poikani, siihen riitaan en näppiäni pistä — ehei!
— Kuinka et? oudosteli Jaakko. — Eikö electus Erik Sveninpoika ole sinulle puhunut…?
— On puhunut, hän ja muut. Mutta isä Vincentius on kaikessa juoppoudessaan viisas ja varova mies, hän ei lähde suotta pakotta uudelleen tyrmään, jossa ei anneta olutta eikä viiniä. Katsos Jacobus, ne Lutherin pojat, ne ovat nyt Ruotsissa kuninkaan lellipoikia, oikeita ruunun nasiireja, ei niiltä enää niinkään virkoja viedä kuin te täällä luulette.
Espanjalainen vihelsi tuokion äskeistä laulunsäveltään ja jatkoi sitten: