Ymmärtämättä ympäröivien pilkallisia puheita kahlasi piispa portille, joutuakseen hänkin suruhuoneeseen. Sinne riensi näet nyt muitakin prelaatteja keskenään päivitellen, että tuomiorovasti oli kuollut ehtimättä saada viimeistä voitelusta.
* * * * *
Maanantai-aamuna oli vanha tuomiorovasti kuollut yksinäiseen lepotuoliinsa, tiistaina hänet juhlallisesti haudattiin tuomiokirkon pääkuorin juurelle, ja jo keskiviikkona kiirehti kapituli viikkokokouksessaan valitsemaan hänelle seuraajan.
Tällainen vaalin kiirehtiminen oli hyvin harvinaista. Mutta siihen oli tällä kertaa omat syynsä. Tuomiokapitulin enemmistö tahtoi saada tuon hiippakuntansa ensimmäisen prelaatinpaikan täytetyksi, ennenkuin siihen ehtisi mitään väliin ja nimenomaan ennenkuin kuningas, joka oli ruvennut kirkon esipappeja ominvalloin nimittämään, pääsisi asiaan puuttumaan. Ja tuo enemmistö oli jo kauan sitten selvillä siitä, kenestä oli tehtävä hiippakunnan tuomiorovasti: tarmokas ja valpas paavillisuuden edustaja, arkkiteini Johannes Pietarinpoika, mestari Hannus, oli siihen virkaan saatava. Tämä tulos oli viipymättä pantava lukkoon, siksi juoksi näinä päivinä herra Gasparus yhden kanungin luota toisen luo vaalia valmistellen.
Eikä ollutkaan hänellä enää huolta kuin yhdestä asiasta: Siitä, vaatisiko kapitulissa joku vaalin lykättäväksi, kunnes kuninkaalle olisi ilmoitus tehty kuolintapauksesta ja hänen mieltään kysytty seuraajasta, kuten hän nimenomaan oli käskenyt. Pelättiin kapitulin luterilaisten kanunkien tähän keinoon ryhtyvän, tehdäkseen tyhjäksi sisukkaimman vastustajansa vaalin.
Turvautuuko Särkilahden joukko nyt kuninkaan apuun? Siitä kirkollisissa piireissä näinä päivinä paljon väiteltiin ja vaalipäivänä iltapuolella oli "Saksan maisterien" ryhmäkunta kokoontunut Pyhän Ursulan kiltaan torin laitaan tuon jännittävän kapitulinkokouksen tulosta odottamaan. Tällainen ryhmäkunta oli näet jo syntynyt Turussa tuomiokirkon pappien ja heidän seurapiirinsä joukossa niistä aineksista, jotka Särkilahden puheille enimmän olivat korvansa kallistaneet. Olipa se aivan viime aikoina ruvennut ihan julkisestikin esiintymään. Ruotsista oli näet tullut viestejä, että siellä ei enää ollut vaarallista kuulua äsken vielä niin vainottuun "luterilaiseen kerettiläiskuntaan", se kun yhä ilmeisemmin nautti kuninkaan suosiota. Uuden lahkon merkitys ja voima kasvoi kasvamistaan, ja monet Turunkin papit, jotka ennen olivat salaa lueskelleet Martti-tohtorin kirjoja, saapuivat nyt iltaisin arkailematta Pyhän Ursulan kiltaan keskenään keskustelemaan noista opinkysymyksistä. Tästä porvarillisesta kiltasta oli näet tullut heidän tyyssijansa, jotavastoin kirkon korkeampain, paavinmielisten mahtimiesten kokouspaikkana oli kirkkokorttelissa sijaitseva Kolmen kuninkaan kilta.
* * * * *
Suuren, holvatun kellarin peräseinän peittivät päällekkäin pinotut oluttynnyrit, joista pyylevä saksalainen laski tinaisiin kannuihin vaahtoavaa juomaansa. Huone oli nyt talvella kylmä ja kostea, mutta suuressa, avonaisessa takassa paloi ikuinen tervastuli, joka lämmitti ja samalla valaisi mustuneen kapakkapöydän ympärillä istuvia vieraita.
Pappien parvi istui pöydän perimmäisessä päässä, hiljakseen neuvotellen vaalitulosta vartoillessaan. Vihdoin saapuivat siihen jännityksellä odotetut, vaalista palaavat kanungit, Jaakko Vennä ja vanha, lihavahko Antti Jaakonpoika Finno, joka hänkin nyt äsken julkisesti oli liittynyt opinpuhdistajain riveihin. Jaakko poisti heti odottavain katseista kysyvän jännityksen, huudahtaessaan jo ovelta: — Hannus-mestari on valittu!
Hengästyneinä istahtivat vastasaapuneet pöytään, jossa toiset heiltä kilvan utelivat tärkeimpiä tietoja: