— Kuinka niin pääsi käymään?
— Eikö vaadittu lykkäystä? Äänestettiinkö?
Jaakko-maisteri sammutteli ensin oluella tulistunutta mieltään ja suurinta janoaan sekä vastasi sitten vasta vaahto huulillaan:
— Yksimielisesti valittiin! Se oli Pietari Särkilahden syy, yksinomaan hänen!
Pöydän ympärillä istuvain katseet osoittivat, että he eivät tätä ymmärtäneet. Miten olivat tuli ja vesi voineet sulautua yhteen!
— Äänestikö hänkin Hannusta? kysyivät he.
— Te ette sitä usko — äänesti! vakuutti Jaakko läimäyttäen kiinni tyhjentyneen tinakannunsa kannen.
— Äänesti leppymätöntä vihamiestään, joka tahtoo hänet syöstä kirkon pannaan?
— Samaa miestä, olenpa suuttumuksesta haljeta, valitti Jaakko, ojentaen särkkänsä isännälle täytettäväksi. — Malttakaahan kun kerron!
Uutta virkistystä saatuaan kävi kiihtynyt kanunki kertomaan kokouksen menosta. Heti kun siellä vaalipiispa oli ehdottanut, että käytäisiin tuomiorovastia valitsemaan, oli hän, Jaakko, kysynyt, eikö asiasta ole ilmoitettava kuninkaalle. Siihen vastasi uusi dekaanus, Pietari Ragvaldinpoika, että ehditäänhän ilmoittaa vaalin tapahduttuakin ja että on koetettava säilyttää kapitulin vaalioikeus loukkaamattomana. Silloin sai sananvuoron Pietari Särkilahti ja kaikkien ihmeeksi hän lausui: En halua minäkään vedottavan kirkon asioissa maalliseen hallitukseen…