— Silloin lähetit tänne kirkonrakentajat?
— Koetin heille neuvoa unissani näkemäni kuvan ja sen mukaan hankin tänne pyhäinkuvatkin, alttarihopeat ja monstranssit. Rooman istuimelta olen ostanut sovituskappeliimme neljänkymmenen päivän aneet jokaiselle, joka tänne saapuu Pyhää Barbaraa, pyhää Henrikkiä taikka pyhää Lauritsaa heidän merkkipäivinään kumartamaan.
Nuori pappi, joka juuri äsken Lutherin koulussa oli itseensä syvälle imenyt vakaumuksen aneiden ja hyvientöiden arvottomuudesta autuuden tiellä, laski melkein häveten katseensa alas, kun ei hän voinut siinä ruveta noita erehdyksiä vastustamaan. Mutta piispa jatkoi innostuneena:
— Nyt on kirous poistettu Kurjen suvusta, niin toivon. Kappelimme olen itse vihkinyt, sisaresi häissä se on uudistettu ja sinun avullasi, Jaakko, toivon pian pyhän paikan maineen Laukosta leviävän!
Vanha piispa ei huomannut, miten alakuloisena hänen nuori heimolaisensa katseli huvihuoneeseen, jossa hänen toverinsa kuunnellen istuivat. Tuloksiinsa tyytyväisen kirkkoruhtinaan huomio kiintyi näet niihin rampoihin ja sairaisiin, joita nyt niinkuin edellisinä päivinä tungeksi Laukon portilla saadakseen piispan esirukouksista apua. Heillä oli mukanaan puuleilit, joihin he piispanmessun jälkeen vihkivettä kokosivat vastaistenkin tautiensa varalle. Piispa antoi heille luvan tulla aamumessuun, mutta lähetti samalla mukanaan kulkevan dekaanon, mestari Konradin, joka jonkinverran taisi lääketiedettä, heidän vammojaan katsomaan ja hoitamaan.
— Hän ei siis luota yksin esirukoukseensa, kuiskasi mestari Pietari huvihuoneessa vierustoverilleen.
— Ei, vastasi tämä. — Ja hän kyllä tietää, millä tavalla uudelle kirkolle on hankittava pyhän maine.
Jo oli vihdoinkin ruvennut häävieraita laskeutumaan ulos talon eri rakennuksista. Miehet tulivat sieltä unisina ja harmajina pitkäin juominkien jäliltä, naiset hiukan aamukylmissään, mutta kaikki jo matkatamineisiinsa sonnustautuneina. Sillä heti kun messun jälkeen oli pala haukattu, oli satulaan noustava. Huvihuoneesta lähteneet papit katselivat kolmatta toveriaan ja lähtivät vihdoin Mikkoa makuusuojasta hakemaan.
— Hän makasi levottomasti yöllä, kertoi Silta. Valvoi ja kääntelihe ja rukoili.
— Siis meni rauha sittenkin!