— Niin, minä mietin erota pois luostarista. Sen kyllä teenkin, vaikken ajankohtaa vielä tiedä.
— Pois?
Yhä enemmän ymmälle joutui Silta. Pietariko, joka Mikon kanssa oli viime aikoina paljon seurustellut, on noin ratkaisevasti saanut vaikutetuksi mieheen, joka on luostarin esimies ja tuki, — niin, Pietarin vaikutus on suuri! Mutta sittenkin! Onko tässä jotakin muutakin vaikutusta…, vaikutusta samanlaista kuin oli se, mikä muutamia vuosia sitten hänet tempasi ystäväinsä parista luostariin?
Silta epäili aina itseään ja muita, ja yhtäkkiä hän, sillankorvaan pysähtyen, terävästi kysyi Mikolta:
— Oletko käynyt Naantalissa?
— Olen käynyt, viimeisillä Birgitanjuhlilla olin siellä kutsuvieraana, vastasi Mikko entisellään rauhallisesti jutellen. — Se matka on kyllä osaksi syynä uusiin tuumiini…, mutta ei Silta, ei niinkuin sinä epäilet! — Mikko naurahti ääneensä, kun näki toverinsa käyvän hämilleen, mutta jatkoi sitten vakavasti: — Pelkäsin kyllä sitä matkaa. Tunnenhan heikkouteni ja muistinpa liekin, joka ennen perhosta väkisin veti, — en luottanut arpiini, en…! Sillä rinnassani asui vielä vaarallinen kuva. Mutta se kuva ei ollut enää tosi…
Hän huoahti melkein kaihomielin ja jatkoi sitten vilkkaammin:
— Tapasin Naantalissa kauniin nunnan, Briita Kurjen, kellerväihoisen ja itsetietoisen, — hän on sisarasteikolla ylennyt, onhan hän rikkaan Laukon tytär. Mutta hän ei ollut se Briita-tyttö, jota olin salaa sydämessäni vaalinut ja pelännyt kielletyissä unelmissani. Minä saatoin sydämeni värähtämättä häntä silmiin katsoa, ja hänkin tervehti minua — tarkastavana luostaripriorina. Sen kivun olen toki saanut luostarissa kuoletetuksi, ja tämä huomio minulle juuri rohkeutta antoikin!
— Etkä pelkää paiseen enää pakottavaksi käyvän? kysyi Silta aina yhä epäillen.
— Ei ole paisetta enää. Olen vapaa, ja nuoren nunnankin harrastukset ovat uuteen ympäristöönsä täysin sulaneet. Näin kerran hienon punan hänen värittömällä poskellaan, mutta minä en ollut siihen syypää… Heillä on siellä Naantalissa, jossa sisarilla ja veljillä on asunnot lähekkäin ja riennot yhteiset, oma maailmansa, joka…