"Levottomuutta olen tuntenut mielessäni sen johdosta, että maallinen valta on viime aikoina hyvin paljon puuttunut näihin kirkollisiin asioihin, tavallaan kyllä puhdistetun opin puolesta, mutta ilmeisessä tarkoituksessa käyttää liikettämme hankkiakseen itselleen aineellisia etuja ja lisättyä valtaa. Pelkään, että asiamme aatteellisesti vakuuttava vaikutus sen kautta heikkenee ja usein tunnen toivottomuutta huomatessani kylvämämme siemenen siten lankeavan väärään peltoon ja työmme jäävän ulkopuoliseksi…"
Tätä kohtaa lukiessaan Pietari rypisti kulmakarvojaan. Hän ei ollut siinä vielä kyllin voimakkaasti saanut selvitetyksi sitä, mistä hän pyysi mestariltaan neuvoa, hän tahtoi tuota vielä parilla esimerkillä terästää…
Sillävälin oli venhe jo solunut linnanselälle, jossa korkeampana kävi syyskesän kare, ja Pietari kätki kirjeen laukkuunsa, täydentääkseen sen sitten kotonaan. Hänen täytyi näet kaupunkiin saavuttuaan ensiksi joka tapauksessa suorittaa ne tehtävät, joita varten hän nyt oli matkalle lähtenyt. Turussa vierailevat suomalaiset valtaneuvokset olivat nimittäin tahtoneet neuvotella kirkon esimiesten ja kapitulinjäsenten kanssa eräistä maakuntaa koskevista asioista, ja sellaista neuvottelua varten olivat maallaolevat kapitulin jäsenetkin nyt kutsutut Turkuun.
Jo saavuttiin loivarantaiseen jokeen, jota tavara-aitat ja laiturit piirittivät, mutta josta nyt liike oli huvennut vähiin. Venhe laski porvari Erik Skalmin siltaan, — tämäkin entisen vilkkaan hyörinän keskus oli nyt vallan hiljainen. Ei näkynyt kauppa käyvän… Autio oli pihakin, jonka poikki Pietari astui lankomiehensä tupaan sen pikkupirtin ohi, missä hän oli asunut ensi kuukautensa ulkomailta palattuaan… Hänen välinsä tähän sukulaistaloon olivat senjälkeen olleet kankeanlaiset, mutta Pietari tiesi kuitenkin lankomiehensä jo katuneen sitä silloista menettelyään ja Martha-sisar oli usein käynyt Margareetan luona tuomassa milloin leipäjuuston, milloin lampaanlavan. Sovinnon miehenä astui siis Pietari nyt suureen arkitupaan, huudahtaen jo ovelta:
— Terve taloon! Onko sinulla, Martha, antaa matkamiehelle vähän murkinata? Kotonani ei ole nyt mitään, ja merimatka antoi hyvän nälän.
— Onhan toki, vaikkeivät varat enää entiset olekaan, lausui emäntä, rientäen iloisena veljeään tervehtimään.
— Ei tarvitakaan kuin vähän leipää ja särvintä. Viimein, kun tästä talosta lähdimme, ei meillä ollut kuin pivollinen kuivia papuja.
— Älä puhukaan siitä…
Sisar punastui muistellessaan noita menneitä tapahtumia. Mutta samassa tuli jo lankomieskin vierasta tervetulleeksi lausumaan, kysyen:
— Yksinkö olet nyt Taivassalosta palannut?