Pietari hypähti pystyyn ja kääntyi melkein harmistuneena lankonsa ja
Härkä-Heikin puoleen:
— Oletteko lukeneet tämän kirjan, jonka alle olette puumerkkinne panneet?
— Luki sen meille herra Luukas äsken.
— Herra Luukas! — Pietari kaivoi muistinsa komeroita, pääsemättä vieläkään selville, missä hän oli nähnyt tuon jättiläisen, joka nyt punakkana Skalmille selitteli, että jos tässä vielä käydään turhia jaarittelemaan, niin hän purkaa koko asian, ja silloin vasta juutit kostavat. — Mitä luulette tämän sopimuksen sisältävän? tiukkasi Pietari.
— Että sen nojalla saamme purjehtia Lyypekissä ja Rostockissa ja missä tahdomme yhtä turvallisesti kuin tässä linnanselällä, selitti Skalm, hänkin jo vähän kärsimättömänä.
— Ehdolla, että tunnustatte Norbyn tämän maan herraksi, torui Pietari. — Miksei kääntynyt tämä Luukas edes pormestarien puoleen…? Noinko vain aiotte luopua Kustaa kuninkaasta!
— Eihän me siihen puututa, ei kautta Maarian! huudahti Härkä-Heikki melkein hätääntyneenä. — Ne läänivälinsä saa Sören itse selittää kuninkaan kanssa.
— Mehän vain tahdomme päästä purjehtimaan, lisäsi Erik Skalm, joskin jo vähän hämillään.
Mutta Pietarin sieraimet laajenivat, kun hän puhui:
— Tällä välikirjalla te purjehditte suoraan hirsipuuhun. Ettekö käsitä, että tällä kirjalla taas kutsutte maahan juutit, jotka ovat teidät paljaiksi ryöstäneet, ettekö muista edes omaa riemuanne, kun Erik Fleming heidät vihdoin kolme vuotta sitten täältä karkoitti? Niidenkö liittoon nyt lähtisitte, hyvät ystävät…!