Pietari repäsi ällistyneen lankonsa nenän edessä pergamentin kahtia ja jatkoi:
— Ja mikä Luukas se on, joka teitä viettelee laillista esivaltaanne vastaan…?
Hän kääntyi pöydän takana istuneeseen vieraaseen päin. Mutta Luukas oli poissa, hän oli livistänyt sillaikaa, kun Pietari lankoaan torui.
— Mihin se joutui? ihmettelivät kauppiaat, käyden jo perin rauhattomina häntä katsomaan toisestakin tuvasta.
— Vierastako etsitte, kyseli Martta-rouva. — Hän meni juuri ulos.
Mutta sinulle, Pietari, on nyt kalaa ja leipää pöydässä…
Pietari nauroi noiden petkutettujen porvarien noloutta: nyt he vasta oivalsivat, mikä vieras oli ollut miehiään.
— Taisi olla kavala konna! huudahti Härkä-Heikki tukkaansa neuvottomana raapien. — Meille hän tarinoi hyvänä miehenä tämän pitkää…
— Iskarjot se oli koko mies…, ei lukenut meille oikein sitä välikirjaa, tuskaili Hannu Kultaseppä. — Mutta hänen tuumansa meitä viehätti…
Porvarien päivitellessä ja itse aamiaista pureskellessaan muisteli Pietari yhä tiukempaan, missä hän tuon miehen oli nähnyt, ja rupesi vihdoin kyselemään, onko hän oikein suomalainen…
— Olihan se aikoinaan täällä teininäkin, suomalainen mies se on, kertoi Heikki kuin puolustautuen. — Sitten oli hän juuttien aikana linnassa tykkimestarina…