"Kenties on kuitenkin kirkon omaisuuden siirtyminen maalliselle vallalle nimenomaan tämän valtakunnan tilaan nähden tarpeellista, ehkä on sekin omansa oikaisemaan vääriä, piintyneitä käsityksiä. Sellainen uudistus kyllä jäähdyttää mielet enemmän kuin lämmittää, mutta työllä ja innolla on sitten henki eläväksi tehtävä…"
Ovelta kuului Margareeta hämillään huudahtavan:
— Pietari, sieltä tulee vieraita — ja juuri ruoka-aikaan!
— Älä hätäile, ehkä riittää hauvikkaita heillekin, vastasi Pietari, astellen ovelle päin. — Ketä tulee…, kas, Siltahan se on ja itse priori!
Tupaan astuvia vieraitaan tervehtiessään hän iloisesti tarinoi:
— Sinua olenkin jo odotellut, Silta. Meidänhän pitäisi käydä käsiksi siihen Vennä-vainajan testamenttiin, joka on meidän selvitettäväksi jätetty.
— Myöhemmin, vastasi Silta aivan vastoin tapojaan. — Jospa odotitkin meitä, niin sitä uutista, jota nyt tulemme sinulle kertomaan, et varmaankaan odottanut…
— Soo, todellapa olettekin tärkeän näköiset, melkein juhlalliset. Mitä on tapahtunut? Tiedän jo, että Niilo Grabbe on karkoittanut juuttien laivat saaristosta, että se viekas vehkeilijä Luukas on pistetty kiinni, että Hoijan kreivi Viipurista on saapunut tänne matkustaakseen lankomiehensä, kuninkaan, luo ja että arkkipiispa ja Erik Fleming jo ovat lähteneet matkalle Moskovaan…
— Toista laatua on asiamme, Pietari, sopersi Silta puoleksi hämillään, puoleksi hyvillään.
Mutta Mikko, jonka katse kertoi syvää vakavuutta ja päättäväisyyttä, lausui lyhyesti ja suoraan: