— Sananne painaa tässä asiassa paljon, sillä teihin kuningas luottaa, sen tiedän. Käyväthän työmme samaan suuntaan…
— Minun työni on opettajan ja saarnaajan työtä, vastasi Pietari kipakasti, melkein närkästyen. Mutta samassa hän, varsinaisen asiansa muistaen, jatkoi: — Nuo miesparat voitte huoletta laskea menemään perheittensä luo, — uskollisempia alamaisia kuin he ei sen jälkeen kuninkaalla ole!
— Tosiaankin, jos heidät lasken, on heidän teitä, maisteri, kiittäminen paljosta, lausui herra, luopuen nyt kokonaan karskista sävystään. — Mutta kuninkaalle minun täytyy ilmoittaa, että vapautan heidät teidän pyynnöstänne ja takuullanne.
— Tehkää niin, jos on tarpeellista.
Pietari nousi lähteäkseen, asiansa hän nyt oli ajanut. Mutta linnanpäällikkö istui vielä paikallaan ikäänkuin häntä pidättäen, ja kertoi hetkisen kuluttua.
— Kuningas on aikonut käydä Suomessa, onpa lausunut halunsa tavata teitäkin, Pietari Särkilahti, — hän on kuullut teistä puhuttavan…
Pietari ei ymmärtänyt, mitä varten linnanherra nyt vielä uudesta päästä rupesi tarinoimaan taikka mihin hän tuolla puheellaan tähtäili, ja hän seisahtui senvuoksi suurin silmin katsellen istuvaa isäntää. Tämä jatkoi:
— Nyt ei kuitenkaan ole tietoa, milloin kuningas voi tulla Suomeen.
Mutta matkustakaa te, mestari, hänen luokseen Tukholmaan!
— Mitä varten sinne?
— Mitä varten yleensä kuninkaissa käydään, — hän tahtoo teitä tavata! Ja voihan siitä olla etua asiallenne ja teille, teillähän on vasta vaatimaton kanunginvirka…