— Sen teemme, — kenen luo siis ajetaan? uteli hän.
— Jaakko Vennän luo, hänhän on nyt curatus urbis, vastasi Pietari ja lisäsi terävämmin: — Nyt on hänenkin hetkensä tullut kerran henkilökohtaisesti ratkaista, uskaltaako hän avonaisesti nousta paavillisuutta vastaan. Lähetän sakastista Sillankin samalla hänen pappilaansa, — onnea matkallenne!
Sen hän huusi jo poistuvaan saanirekeen, jonka korkeaa etulautaa koristi Ille-suvun vaakuna. Vielä käännähti Mikko taapäin reessä nyökäyttäen ystävälleen iloiset hyvästit. Nuo äsken palttinan karvaiset posket olivat jo ruvenneet punoittamaan, ja silmät säteilivät kirkkaina. Pyry oli tauonnut, jalas juoksi liukkaasti nuorella lumella, ja raitis tuulen viima ajoi elinvoimaa ummehtuneessa kammiossa ohenneisiin veriin. Jalkamiehet, jotka tulivat kulkusvempeleistä rekeä vastaan ja tervehtivät siinä ajavaa vallasväkeä, pysähtyivät tuokioksi katsomaan taakseen ja virkkoivat toisilleen:
— Siinä taisi ajaa luostarin pääpappi…, olipa käsivarsi kuin kihlatun vyötäreillä!
— Se se oli, niin ovat ajat muuttuneet!
Mikko kuuli sen arvostelun ja hoki ilosta kirkastuneessa mielessään: Muuttuneet ovat ajat, mutta näettehän, hyvät ihmiset, kuinka ne ovat muuttuneet luonnollisemmiksi ja terveemmiksi…!
Mutta kadunkulmasta vastaan kääntyvä piippalakki munkki pyörähti reen nähdessään kiireellä takaisin ja katseli sitten pikkutalon portin pielestä noita loittonevia ajajia kiiluva kiukku silmässään.
XIX. KOLMOISHÄÄT.
Pyhän Kolmen Kuninkaan kiltassa vietettiin vuoden 1527 alkaessa loppiaisjuhlaa komeilla kirkollisilla juhlamenoilla. Suuressa, korkeassa juhlatuvassa, jonka seiniä koristivat suojeluspyhimysten kuvat ja jäsenvainajain vaakunakilvet, säteili kirkas valo kattokruunujen lukuisista vahakynttilöistä, ja pitkällä pöydällä, jonka peitti lattialle asti riippuva punainen verka, kulkivat korkeat viinikannut kädestä käteen.
Kolmen kuninkaan veljeskunta oli näet rikas. Sillä oli, jäseniltään vuosien varrella saaminaan lahjoituksina, monta taloa Turussa ja maaseudulla sekä tuottava alttarikuori tuomiokirkossa, ja siihen kuului vain valikoituja, ylhäisiä henkilöitä kirkonmiesten ja aatelisten joukosta. Kilpailua oli Turussa olemassa kahden suuren, elinvoimaisen veljeskunnan, nimittäin tämän nyt juhlivan sekä Pyhän Ursulan veljeskunnan välillä. Viimemainittu, johon kuului paitsi alempaa papistoa etupäässä porvareita ja käsityöläisiä, oli tosin suurempi, mutta Kuninkaiden kilta oli hienompi, ja sen juhlat olivat loisteliaammat.