* * * * *
Tuosta tulossa olevasta taistelusta puhuttiin yhä seuraavina viikkoina enemmän kuin mistään muusta. Nämä talviset viikot olivat Turussa aina vilkkaan toiminnan viikkoja, koska silloin ensiksi varustauduttiin suurille Heikinmarkkinoille ja sitten pidettiin näitä pitkiä markkinoita. Tehtiin kauppoja, kestittiin ja petkutettiin maalaisvieraita, joita yhtenään tuli ja meni. Mutta vaikka porvarien huomio siten keskittyikin etupäässä aineellisiin humuihin, muistivat he luukkupuodeissaan ja työpajoissaan usein toisiltaan kysyä:
— Mitä luulette, pääsevätkö nuo naimahaluiset papit kristilliseen avioliittoon?
— Se riippuu siitä, kestääkö paavillisten rintama. Mestari Gasparus kuuluu vannoneen, että tenä tulee vielä viime hetkellä!
— Mutta ensi pyhäksi ovat kuitenkin häät määrätyt ja vieraat kutsutut tuomiokirkkoon.
— Siihen messuun sitä on mentävä, siihen on Hannuskin varustautunut!
Toimessa olivat prelaatit olleetkin. Tiheään oli kapitulissa kokouksia pidetty ja talvimyrskyjen läpi oli pikaviesti lähetetty Ruotsiin pyytämään Upsalan arkkihiippakunnan katoolisilta kirkonmiehiltä kiireellisiä neuvoja. Vihaisesti olivat säkkimunkit saarnanneet pyhän Henrikin juhlilla kerettiläisten saastaisia vehkeitä vastaan. Mutta kolmena pyhänä peräkkäin oli kuitenkin tuo huomiotaherättävä aviokuulutus kaikunut kaupunginalttarin saarnatuolista kenenkään sitä estämättä, ja avioon aikovat papit olivat iloisina liikkuneet ihmisvilinässä, kertoen kaikille tuttavilleen, että vihkiäiset toimitetaan ensimäisenä sunnuntaina Heikinmessun jälkeen.
Tämä sunnuntai oli lauha, tyyni talvipäivä, jolloin jo ilmassa ensi kerran lemahti hiukkasen kevättä. Kaupunkilaiset liikkuivat pyhäpukimissa koviksi poljetuilla kaduilla maalaistuttaviensa kanssa, ja joella ajelivat teinipojat kilpaa kotikulmalaistensa hevosilla. Monen talon pihalla oli näet vielä maalaiskuormia markkinain jäljiltä, sillä varsinkin pitkämatkaiset viipyivät vielä Turussa virallisten markkinain päätyttyäkin toimittamassa kaukaisten kyläkuntainsa monia kaupunkiasioita.
Pyhän Lauritsan pappilan pihallakin seisoi tänä aamuna muutamia turkkivöisiä talonpoikia korkeiden kuormainsa ääressä. He olivat päässeet pappilaan majamiehiksi syystä, että Lauritsan kirkkoherra oli heidän pitäjänsä, Sysimäen, poikia ja että tämän veljiäkin yksi nyt oli mukana Heikinmarkkinoilla. Vasta täällä perillä olivat salolaiset kuulleet, että heidän isäntänsä, Sillantaipaleen Pietari-maisteri, joka oli niin korkeassa kirkollisessa virassa, oli aikeessa mennä naimisiin, ja he olivat ihmeissään katselleet, miten tähän pappilaan nyt tehtiin tilaa tuotavalle emännälle. Kaupungilla liikkuessaan olivat he kuulleet niin kummia juttuja uskonriidoista ja kirkollisista rettelöistä, että he olivat olleet joutua aivan ymmälle. Mutta he olivat kuitenkin päättäneet jäädä vihkiäisten yli Turkuun. He olivat lopultakin luottaneet enemmän oman pitäjänsä poikaan, jonka he tiesivät tasaiseksi ja varmaksi mieheksi. Jos hän on harkinnut oikeaksi mennä pappina naimisiin, niin mahtaa se sitten ollakin oikein!
Pihalla odottivat he nyt juuri itseään maisteria, joka oli kutsunut veljensä kumppaleineen hakemaan morsianta vihille.