— Isoja häitä ei morsiamen kodissa vietetäkään, kertoi velimies. —
Mutta messun jälkeen juodaan täällä pappilassa tupaantulokannu.
— Näkyy siis olleen perätöntä puhetta se, mitä turulla kerrottiin, ettei muka vihkimessusta tulisikaan mitään, lausui toinen, ilvesturkkinen matkamies, kiinnittäessään kuormaköysiä.
— Juttuja ne ovat, vakuutti Sillan veli. — Johan ne tiesivät sellaistakin, että kirkossa muka tulisi tappelu!
— Ihmiset juoruavat täällä niin paljon, — kukapa nyt kirkossa tappelisi! murahti kolmas kuormamies, kierien uumenilleen helakkaa, pitkää, punavalkoista villavyötään.
— Tosiaankin, ihmiset ovat täällä paljon leuhkempia kuin siellä sydänmaalla, totesi ilvesturkki.
Tämän keskustelun aikana oli uuteen kanunkiviittaan pukeutunut Silta astunut pappilastaan pihalle, ja salonmiehen viimeiset sanat kuultuaan virkkoi hän tuttavallisesti:
— Niinkö tuntuu sinusta, — ehkä se totta onkin! Monestipa on minunkin mieleni palanut sinne kotikulmalle, rauhallisempiin oloihin!
— Palaa sinne vieläkin, kehoitteli hänen veljensä. — Varsa-Tuomas on jo juonut itsensä höperöksi, — me ei kirkossa tapella eikä sinua haukuta kerettiläiseksi!
Silta kiintyi siihen veljensä ehdotukseen kuin vanhaan, tuttavaan mielikuvaan:
— Usein ajelisin Vahvajärven salollekin isävanhuksen ja kotiperheeni luo…, siellä olisi tosiaankin rauhan paikka! — Mutta ei, veljeni, en minä sinne pääse, olen jo tässä keossa liiaksi kiinni!