— Puhdistusta siellä kaivataan, vastasi hiljainen miettijä. — Mutta minä siihen tuskin olen oikea mies…, kunpa voisin pitää itseni kurissa…!
Toverit hymähtivät ja piispakin, vaikkei hän tuntenut hymyn syytä, jatkoi naurahtaen:
— Niin itsemme…, se on usein vaikeinta, mutta se on taas toinen asia. Sinullekin olemme siis nyt löytäneet tärkeän uudistustehtävän.
Kurki-piispa ilmeisesti nautti jaellessaan nuorille maistereille jo ennakolta suunnittelemiaan elämäntehtäviä. Viimeksi kääntyi hän Sillan puoleen, puhuen:
— Ja sinut, Pietari Manunpojan, tarvitsemme vihdoin tuomiokirkossa. En erehtynyt silloin, kun sinut Vahvajärven salolta teiniksi valitsin, olet uskollinen työssäsi, vähässäkin tunnollinen. Kirkossamme ovat työt uusien alttarien ja sielumessujen kautta nopeasti lisääntyneet eivätkä kaikki kuoristat, sen pahempi, täytä hutiloimatta tehtäviään. Sinä et luottamustani petä.
— En, isä, en sitä tahdo, kaikesta olen sinulle velkaa. Pelkään vain…
— Elä pelkää mitään, hoida vain huolella tuntisi! — Piispa korotti taas äänensä reippaaksi ja rohkaisevaksi, jatkaen: — Ilolla teitä kaikkia nyt tervehdin työhön, jonka toivottavasti voimme hiljalleen alottaa jo "inter arma", kunnes rauha maahan palaa.
Silta istui kärsivän näköisenä satulassa. Hän oli huono ratsumies, mutta pahemmin kärsi hänellä kuitenkin sielu kuin ruumis. Olihan häneltä tukkeutunut suu juuri kun hän oli aikonut suoraan ja avomielisenä purkaa piispalle sydämensä huolet. Tiukkaan oli hän ajatellut vastausta asemaansa ja ristiriitaansa ja lopuksi tullut siihen päätökseen, että hänen on alunpitäin ilmaistava hyväntekijälleen kaikki… Mutta nyt katkasi piispa hyväntahtoisella hymyllä koko keskustelun. Avuttomana katseli Silta tovereitaan, jotka kaikki olivat käyneet alakuloisiksi. He olivat vihdoin oivaltaneet piispan tarkoituksen. Hän oli heille kullekin valinnut soimet ja sopet, joihin hän aikoi pistää heidät oman valvontansa alla työskentelemään, hän aikoi heidät tosiaankin aisoihin valjastaa, estääkseen heitä ominpäin kulkemasta. Nuoret papit tunsivat, että heidän olisi heti ollut selvemmin esitettävä piispalle se, jota varten he olivat kotimaahan palanneet.
Ja kaikkien iloksi korottikin Pietari Särkilahti vielä äänensä:
— Isä, se mitä Silta pelkää, se huolettaa meitä kaikkia. Meille on opintomatkallamme avautunut uusi maailma, sitä emme saa sinulta salata. Vanhat käsitykset kirkon opista ja tehtävistä ovat muuttuneet…