— Mene sitten minne kysytään, piispa Pietari Särkilahti ei sinua kaipaa, totesi Jaakko. — Mutta hänelle itselleenkin on meidän toisten ajateltava työnjakoa. Pietari saarnatkoon ja jyrisköön, niin että heräävät elävät ja kuolleet. Mutta piispan virkaan kuuluvat hienommat langat, suhteet kuninkaaseen ja kirkon omaisuuteen, — ne saamme ottaa hiukan varovammin ja taitavammin hoitaaksemme…!
* * * * *
Levein liikkein näin Jaakko suunnitelmiaan lateli. Mutta Mikon mietteet olivat sillävälin eksyneet omille teilleen, jonne hän tuskin kuulikaan isäntänsä suuria tuumia. Hänkin näet koetti kuvitella Pietari Särkilahtea Suomen esipappina, mutta hän ei saanut siitä mitään kuvaa syntymään, — se tuntui hänestä tuiki mahdottomalta. Hänen ajatuksensa palasivat aina nuoreen, säihkyväsilmäiseen rynnistäjään, joka käsivarsi ojennettuna tahtoi pyyhkäistä kirkosta pois kaikki ulkonaisen vallan merkit ja keinot, piispanristit, prelaatintuolit korkeakuorista ja koko hierarkisen rakennuksen. Huonosti hän soveltuu näkyväistä kirkkoa hallitsemaan, — Mikko ei voinut nähdä häntä koruviitassa piispanistuimella…, siihen tarvittaisiin aivan toisenlainen mies.
Kunpa Jaakko Kurki vielä eläisi! huoahti hän hetken kuluttua jatkoksi mietelmiinsä, katkaisten niin Vennän tarinat. Tämäkin poikkesi nyt omilta raiteiltaan virkahtaen myöntyvästi:
— Niin, hän oli kuin luotu piispaksi uusissakin oloissa.
Arvonsatunteva, älykäs ja mahtava, — hänen rinnallaan sitten
Särkilahti sytyttäjänä ja syventäjänä! Pian olisi silloin vastarinta
taittunut…
— Ja routa sulanut kotoisesta kirkostamme täydensi Mikko.
— Mutta hän ei ole mukanamme enää, virkkoi Jaakko taas kylmemmin, todellisuuteen palaten. — Ja hyvä tästä tulee näinkin!
— Onneksenne, toivotti Vincentius, saaden siten taas aihetta tarttua kannunkorvaan. — Minä näet toivotan onnea kaikille, paaville ja kuninkaalle, Hannukselle ja Pietarille… ja Sillallekin, terve!
Portilta laskeutui näet tällä hetkellä viettävän pihan poikki Sillan maisteri, tärkeän näköisenä ja kiireisin askelin. Keksittyään tuttavansa humalistossa kävi hän heille vallan hengästyneenä kertomaan:
— Laiva saapuu jo linnanselältä…, ymmärrättekö, Erik Skalmin laiva! Siinä piti Pietarin palata!