— Jokseenkin niin, vastasi Pietari, karkoittaen hymyn huuliltaan. — Jos meillä on kylväjät työssä, antaa hän totuuden siementyä, — sitä juuri tarvitsemme!
Mutta Jaakon katse oli miltei kärsivä, kun hän edelleen puhui
Pietarille:
— Taas haaveilet! Hyvähän on, jos oras saa säilyä edes kitkemättä. Mutta muistapas, että vanhuksen juuret ovat kiinni luostaripohjassa. Täällä tulee olemaan paavillinen prelaattikunta, tuomiorovasti Hannus ottaa tietysti ohjat nuorempiin käsiinsä, — asema jää samaksi kuin Erik Sveninpojan aikana, ei, se käy tietysti uudistusliikkeelle sitäkin vaikeammaksi…
Tähän synkkämieliseen käsitykseen näyttivät yhtyvän pöytäkunnan toisetkin papit, jotka eivät salanneet pettymystään. Ruotsin muihin hiippakuntiin hankitaan parhaillaan piispoiksi selviä Lutherin miehiä, jotka ryhtyvät toteuttamaan opinpuhdistusta, — miksi pitää juuri Suomessa aseman aina jäädä sekavaksi! Eipä edes Mikkokaan nyt voinut täysin yhtyä Pietariin. Skytte on kunnon ukko, sen hän tiesi, ja tahtoo kyllä ymmärtää ihmisten sydämet ja aatteelliset pyrkimykset, mutta onko hänestä nykyhetken piispaksi…? Mikko siirrähti Pietarin viereen, jota Jaakon nuhteet näkyivät surettavan, ja lausui arkaillen:
— Tiedämme, Pietari, että olet parhaasi mukaan koettanut valvoa yhteisen asiamme menestymistä. Mutta kerro neuvotteluistasi tarkemmin. Emme todella sinua vielä oikein ymmärrä.
Ystävän vilpitön ja aina syvältä harkitseva katse teki Pietarille hyvää, ja hän vastasi:
— Pian sen ymmärrät. Kuningas pyysi minua ehdottamaan sopivan miehen
Suomen piispaksi…
— Sittenkun itse ensiksi olit kieltäytynyt, pisti Silta väliin. —
Eikö niin?
— Kustaa-kuningas on parempi ihmistuntija kuin te, hän myönsi heti syyni päteviksi. Piispaksi on saatava tyyni rauhanmies, jonka aikana opinpuhdistus melutta edistyy. Mietin sellaisia miehiä, ajattelin jo sinuakin, Mikko…
— Mutta hylkäsit sen ajatuksen — kiitos, veli!