— Niin, hän ei rakasta suuria, Erik, koska hänen silmukastaan luiskahdit.
— Ei, ja se lemmettömyys on kyllä molemminpuolista: Hän hirttää minut taikka minä hänet! Mutta ei juutti arkaile sinunkaan piispallista pukuasi, isä, enempää kuin niiden piispojen hiippoja, jotka vuosi sitten Tukholmassa telotettiin.
Piispan katse oli jo levoton, mutta tyyneesti hän vastasi:
— Olen rauhan mies, miekkojen kalske käy minusta syrjässä.
— Turha toivo! huudahti soturi varmasti. — Ne vihaavat sinua nyt yhtä katkerasti kuin minua siksi, että oltuasi kerran Kristianin suosiossa heittäydyit meidän puolellemme. He ovat kyllä tunteneet henkivartijasi piiritysjoukossa ja Kuusiston tykit ovat heitä monasti puraisseet.
Piispa koetti vieläkin epäillen väittää vastaan: — Minä elin kuitenkin ohi sekä Tukholman että Turun verilöylyn.
Mutta Erik herra puisteli päätään:
— Silloin Kristian sinua ja Kuusistoasi pelkäsi, — nyt, kun hänen ei tarvitse sinua pelätä, ei hän sinua säästä.
Itsekseen myönsi Kurki-piispa nuoren ystävänsä väitteet oikeiksi ja taas hän kaihoten huoahti:
— Jospa olisin nytkin lujan linnani ja kelpo väkeni suojassa!