Puhujan äänen vaijettua — hän laskeusi rappusilta ja poistui hautuumaalta yhtä äkisti kuin oli sinne tullutkin — istuivat turkulaiset siinä vielä kotvan ääneti ällistyneinä ja katselivat toisiaan, eräät epäilevinä, toiset melkein suuttuneina. Mitä se oli tuo saarna? — siinä oli varmaankin jotakin luvatonta, sehän kävi kirkkoa ja pappeja vastaan.
— Mitä se sanoikaan? — Niin puhkesi vihdoin Härkä-Heikki ääneensä kyselemään. — Etteikö tarvita munkkeja eikä pappeja ja ettäkö ei pyhimyksistäkään ole mitään apua? Sehän oli pakana!
— Sanoi, että kirkonmiehet meiltä vain rahoja keplottelevat…
— Ja vääräksi sanoi, että rahalla ja tavaralla ostetaan autuutta…
Näin purki yksi toisensa perästä moittivalla äänellä esille muistojaan. Mutta hetken kuluttua virkahti sentään suopeammin eräs Puolalanmäen ryysyläisistä:
— Mutta kohtuutontahan se onkin: Rikkaat täällä meitä köyhiä nylkevät ja sitten vielä…
— Ei, älä puutu sinä vielä tässä sananselittäjäksi, tämä on kovin sotkuinen asia, lausui edelliselle ojennukseksi Sillan toinen sarkamekkoinen tuttava, pystyyn nousten. — Kun ei lie mies kerettiläinen, kun ei kulkene vihtahousun asioilla…
— Mutta onhan se pormestarivainajan poika, entisen piispan veljenpoika…, väitteli Hannu kultaseppä, joka oli puhujan ensiksi tuntenut ja jolla oli suuri auktoriteettiusko.
— Ja selvästi se puhui, kehui joukosta joku rohkeampi ääni. — En ole ennen mitään saarnaa näin ymmärtänyt, juttelihan hän aivan kuin sinä tuossa…
— Selvästi puhui, mutta kun ei se juuri lienekin saatanan koukkua, arveli kuitenkin yhä tuo ensimmäinen epäilijä. — Näinä sekasorron aikoina lähettää paholainen meille jos jonkinlaista vitsausta. Kerrotaan Saksassa nousseen Antikristuksen sellaisen, joka tahtoisi panna paavinkin viralta…, sitä sietää varoa, varsinkin kun maa on vailla piispaa ja tuomiokapitulia.