Pihan poikki verkalleen kävellessään hän jo suunnitelmansa rakensi ja hetken perästä mätettiin pikkupirtissä nuoren perheen vähiä tavaroita arkkuun. Pietari jutteli siinä työssä rohkaisevasti ja hilpeästi vaimonsa kanssa, joka heti oli reipastunut, kun ymmärsi, ettei hänen tarvinnut täällä vieraalla maalla erota miehestään, joka oli hänen ainoa turvansa.
— Isävainajani autiossa tuvassa voimme nyt lämpimillä ilmoilla rennosti asua, kunhan asetamme ovet paikoilleen ja tukimme ikkunat, kertoi Pietari. Hän oli näet päättänyt muuttaa Luostarikortteliin sukunsa kaupunkitaloon, joka oli aivan joutilas, hänen äitinsä kun perheineen asui Särkilahden vanhalla sukutilalla Taivassalossa.
— Katto pitää veden ja uuni korjataan jo huomenna. Ja sitten uusitaan koko talo. Siitä tulee vielä mainio talo, meille oma yhteinen pesä, josta ei meitä kukaan pysty karkoittamaan!
— Ja siellä pysymme aina yhdessä, eikö niin Pietari, puheli hänen vaimonsa, joka nyt jo kirkkain, sinisin silmin latoi arkkuun astioita ja vaatteita, mutta jonka mielessä yhä vielä se kamala eron uhka pelottavana asui.
— Aina, mies ja vaimo, jotka Jumala on yhteen liittänyt!
— Silloin en välitä kenenkään loukkaavista puheista.
Jo säteilivät taas iloisina Pietarinkin luisevat kasvot. Hän ei ollut aatelisesta syntyperästään huolimatta mikään varakas mies; pitkillä ulkomaanmatkoillaan oli hän kuluttanut perintöosuutensa. Mutta senverran hän aina tiesi saavansa kokoon, että hän isänsä talon korjaa asuttavaan kuntoon ja luo sinne itselleen kodin. Rohkealla mielellä tarttui hän senvuoksi arkkunsa kantimeen:
— Koetappas, Margareeta, jaksatko kantaa toisesta päästä, ehkemme tarvitsekaan vierasta apua.
Mutta Pietarin sisar, pyyleähkö, hyvänsuopa Martha-emäntä, joka aina oli ihaillut veljeään, käveli alapihalle häädettyjä vieläkin lohduttamaan ja auttamaan. Syvästi hän suri, että tuo veli, josta koko perhe oli odottanut niin paljon, nyt oli joutunut mahtavain epäsuosioon, eikä hän tahtonut sietää, että hänet noin kylmästi asunnostaankin ajettiin. Siksi hän vieläkin pyyteli, että Pietari siirtäisi muuttonsa toki toiseen kertaan, ainakin kunnes isäntalo oli saatu korjatuksi ja asuttavaksi.
— Ei, sisko, siirretä, vastasi Pietari arkkuaan köyttäen. — Älä itke, vielä päivä valkenee minulle ja sinulle ja meille kaikille.