Tämä kolmas joukossa, tervakeulan tanakka perämies, oli päinvastoin kuin molemmat toverinsa talonpoikaista juurta. Hän oli kotoisin kaukaa Sysikorven laidasta, sieltä, mistä nuo kolme toverusta nyt matkasivat Laukon kartanoon. Oli Suomen mahtavan ja rikkaan piispan, Arvid Kurjen, ansiota, että tämä salon poika lukutielle joutui. Vuotta, paria piispaksitulonsa jälkeen oli Arvid Kurki tehnyt sen pitkän ja vaivaloisen tarkastusmatkan, minkä Suomen kirkon esimiehet ainakin kerran piispakautenaan tekivät: kulkenut Hämeen erämaan rajaseutuja myöten Päijänteeltä poikkimaisin savolaisten asunnoille Saimaan vesille. Tällä matkallaan oli hän, niinkuin piispat ainakin, yöpynyt siihen Vahvajärven majataloon, joka Maunu Tavastin säännöksen mukaan yhä vielä nautti verovapautta. Tässä Juuritaipaleen erämaantalossa — jota nyt, sittenkuin kesämatkain lyhentämiseksi silta oli rakennettu Juuriojan yli, sanottiin Sillan taipaleeksi — oli piispa tavannut vanhalla Manu-isännällä suuren poikueen. Niistä otti hän yhden kasvatikseen. Laukossa kasvoi näet näihin aikoihin Kurki-piispan sisarenpoika, Jaakko Kurki, jonka hän aikoi ohjata papilliselle uralle. Tälle lemmikkipojalleen tarvitsi piispa lukutoverin ja hänen silmänsä sattui silloin erämaanmatkalla Pietari Manunpoikaan, häneen, joka nyt Vesilahden selällä perää piti ja jota lyhyesti yleensä vain Sillaksi sanottiin.
Täten oli Silta joutunut Kurki-piispan holhokkina ja hänen kustannuksellaan yhdessä Jaakko Kurjen kanssa opiskelemaan Laukossa, Turussa ja ulkomailla. Ja juuri tästä syystä hänestä tuntui vaikeammalta kuin noista toisista nousta Arvid Kurkea vastaan, juuri siksi hän yhä vielä alakuloisena mietiskeli sitä suurtyön alkamista, joka toiset innosti kirkkain toivein, mutta joka hänelle yhä hämäränä kajasti.
Noihin ystävänsä mietteisiin kävi taas Pietari käsiksi, virkahtaen:
— Kuka on muuten sanonut, että meidän on taisteltava Kurki-piispaa vastaan. Miksei yhdessä hänen kanssaan? Hän on älykäs mies, tietorikas, aikaansa seuraava, miksei hän ryhtyisi karsimaan kirkostaan niitä paavillisia valheita, jotka hän epäilemättä tuntee ja tunnustaa.
Mutta perämies pudisteli päätään:
— Hän on vanhan polven mies, on itse paavillisen hierarkian edustaja, meidän ajatusmaailmamme on hänelle vieras.
— Emmekö voi häntä puolellemme voittaa?
— Perämies viittasi pieneen kalliosaareen, jonka ohi juuri soudettiin.
— Istutappas tuo tasalatva petäjä toiseen maaperään. Sen juuret uppoavat syvälle kallion halkeamiin ja punoutuvat toisten petäjäin juuriin.
— Sellaisten petäjäin on siis kaaduttava, huudahti Pietari varmuudella.