— Mitä ratkaisua? — Pietari oli aivan ymmällä.
— Etkö muista, nythän on keskiviikko, kapitulinpäivä, siellä tapahtuu tänään vaali, selitti Silta ystävälleen. Mutta Pietari ei siitäkään innostunut, urahti vain:
— Uudesta piispastahan ollaan jo ennakolta selvillä, ja mitäpä se muuten meihin kuuluu?
— Kuuluu se sentään, vastasi Jaakko vallan neuvovalla äänellä. — Kapitulissa tapahtuu nyt muutakin: viiden kanungin vaali. Oletko sinä Pietari ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä, kuinka suurella jännityksellä koko Turun, papillisen ja maallisenkin, huomio on tähän päivään kiintynyt!
Mutta Pietari katseli kylmästi, melkeinpä halveksuen, tuota oven edessä viittoilevaa, rotevaa pappia, johon kaikkien hänen poikainsakin katseet nyt tähystivät. Hyvin hän tiesi, mikä Jaakko oli miehiään: Rikkaan sedän kasvatti, pohjaltaan hyvä poika, mutta heikko, pintapuolinen luonne. Ulkomailla oli hän paljon matkustellut ja elänyt iloisesti eri yliopistoissa, Pariisissa, Bolognassa…, olipa eräitä vuosia sitten käynyt Roomassakin, vaikkei hän siitä halunnut kuulla puhuttavankaan. Siellä kristikunnan keskuksessa oli hän näet joutunut sen hekumoivan, ylellisen elämän pyörteeseen, jota siellä hengenmiehetkin paavista alkaen viettivät. Mutta siinä menossa olivat kuitenkin huvenneet sedän antamat runsaat matkarahat, Jaakko oli joutunut velasta kiinni ja Hemming Gaddin, joka silloin oli Ruotsin edustajana paavillisen istuimen luona, oli täytynyt lunastaa hänet irti. Sitten oli Jaakko tullut Wittenbergiin ja siellä todellakin innostunut Lutherin uudistusoppiin, eikä hän ollut sitä kotimaahankaan palattuaan salannut. Mutta voimatta luopua myöskään vanhasta luonteestaan ja tavoistaan oli hän jo Turussakin elostajana esiintynyt. Pietari ei paljokaan luottanut tähän liittolaiseensa.
Mutta Jaakko puhui yhä pohteissaan ja kiirehtien:
— Aamulla lähetti setä minulle sanan, hän odottaa meitä jo luokseen…
— Enpä tahtoisi noiden vaalien vuoksi poikiani jättää, virkkoi Pietari vieläkin haluttomasti. — Kanungeiksikin valitkoot ketä tahansa; puhtaan opin menestys ei riipu siitä.
— Ei riipu, mutta vaikuttaa asiaan sekin, missä asemassa olevat miehet sitä ajavat, vastasi Jaakko valtioviisaasti. — Vastustajamme ovat levittäneet meistä, ja varsinkin sinusta, hirmuisia valheita…
Mutta juuri tuo valtioviisailu vaikutti Pietariin tympäisevästi. Hän katseli yhä kalseasti mokomaa opinuudistajaa, joka elostellakseen haali itselleen isotuloisimmat kirkonvirat, — heti Turkuun tultuaan oli Jaakko ottanut haltuunsa Uuden kuorin kappelin. Mutta Sillan silmäys sai Pietarin luopumaan tuosta vastenmielisyydestään.