— En tahdo olla tuomarinne. Ehkä viette totuuden asiaa eteenpäin, ja mikä olisin minä, jotta yrittäisin siltä katkasemaan tien…
Kyynel kimalteli ukon lempeässä silmässä, kun hän vielä jatkoi:
— Taistelua näen edessämme. Mutta tulkaa tänne, tule sinäkin Pietari, minä vanha katoolinen rovasti tahdon teitä siunata taipaleellanne. Rehellisesti ajakaa sitä, minkä tiedätte totuudeksi, joko sitten kapitulissa taikka sen ulkopuolella. Sulipa nuorten pappienkin mieli melkein kyyneleihin, kun he notkistivat polvensa vanhuksen nojatuolin edessä ja kiitollisina vastaanottivat hänen siunauksensa. Ukon hyväntahtoinen, sovittava ääni soi vielä kauan heidän korvissaan sittenkin, kun he olivat poistuneet tuomiorovastin talosta. Pietari Särkilahtikin tunsi omituisen, leppoisan laineen rinnassaan ja hän kysyi, katua kävellessään, ihmetellen itseltään, olisiko todellakin hänen suurelle asialleen odotettavissa ymmärtämystä kirkon mahtimiestenkin taholta. Vai johtuiko tämä jostakin erehdyksestä, oliko hän ukon lempeyden voittamana todellakin joutunut jollekin keskitielle…!
Näistä mietteistä havautti Pietarin väkijoukko, joka näytti keräytyvän tuomiokirkon ympärille.
— Mitä nämä ihmiset tässä odottavat? kysyi hän toveriltaan.
— Kapitulin vaalia tietenkin, vastasi Jaakko itsetyytyväisyydellä.
— Jännitys on kaupungissa suuri.
— Ja useimmat ovat kyllä sinun vuoksesi liikkeellä, selitti Silta Pietarille. — He tahtovat nähdä, saako Hannus sinut syrjäytetyksi; heidän myötätuntonsa on sinun puolellasi.
Nämä puheet hämmensivät taas Pietarin rauhaisan mielialan. Olivatko nuo kelpo ihmiset, hänen kaivo-ystävänsä, tosiaankin ymmärtäneet hänet niin väärin, että luulivat hänenkin varsinaisena pyrkimyksenään olevan rimpuilla yhä ylemmäs kirkollisella virka-asteikolla… Hiki kihosi Pietarin otsalle, kun hän näin oivalsi, ettei hän vielä ollut saanut pientäkään totuuden siementä kylvetyksi, vaan että kaikki kylvö oli langennut kalliolle. Veren kohistessa korvissaan tunkeutui hän väkijoukon läpi ja kiirehti, eroten tovereistaan, kouluunsa. Kaksinkertaisella innolla hän siellä antautui työhönsä, nuorten teiniensä sydämissä maaperää muokkaamaan.
Mutta hän ei saanut nytkään kauan pysyä työssään. Ulkona odottava väkijoukko oli nähnyt prelaatin toisensa perästä astuvan kapitulintaloon, jonne jo vanha tuomiorovastikin kannettiin, ja monen nuoremman papin olivat he nähneet väsyneenä ja kalpeana taivaltavan sakastiin — rukoillen, valvoen ja paastoten oli kanunginehdokkaiden näet ollut tätä päivää varten valmistauduttava. Pietari Särkilahdelta oli tämä ehdokkaille kuuluva valmistelu jäänyt suorittamatta. Mutta nyt saapui kuitenkin suntio kutsumaan hänetkin koulusta sakastiin, jonne kaikki muut jo olivat kokoontuneet.
— Kuulenpahan sitten tuloksen, vastasi Pietari sangen ynseästi häiritsevälle kirkonpalvelijalle.