— Se on myöskin lapseni, virkkoi hän vaimolleen, joka silmät vesissä tuijotti maahan. — Ja se lapsi on nyt vaarassa, siksi pitää minun lähinnä ajatella sitä… Sinä täällä sillaikaa peippostamme vaalit…
Nuori emäntä taisteli ilmeisesti hänkin pientä taistelua siinä laskevan päivän kultaamalla törmällä. Vihdoin hän kuin voittaneena virkkoi:
— Jos velvollisuutesi sinut kutsuu luotamme, niin tietysti matkustat, Pietari…
— Tiesinhän sen, pieni, urhea vaimoni!
Paavali Särkilahti, teinipoika, joka oli veljensä innokas ihailija, kiirehti kylältä tiedustamaan aamulla Turkuun lähtevää venhettä. Sellaisen hän löysikin, ja päivän noustessa oli Pietarin siihen jouduttava. Siksi oli nyt ajoissa laittauduttava levolle. Pietari kantoi nukkuvan lapsensa tupaan ja suuteli sen rusottavaa poskea. Mutta kehdon äärestä siirtyi hän pöydällä olevan aarteensa luo. Hän lehteili vielä hetkisen rakasta raamattuaan, katseli tuokion kuin hyvästellen noita alullepantuja kirjoituspätkiään, jotka vielä olivat niin hajanaiset ja hapuilevat… Sitten laski hän hellävaroen "Jumalan kirjan" suureen, rautavanteiseen arkkuun, jonka kannen hän huolella lukitsi.
— Ei vielä, huoahti hän itsekseen avainta irroittaessaan, — ei vielä! Mieleni palaa siihen rauhan työhön, mutta tämä ikäväni on minun vielä hillittävä. Sanan kirveellä on ensiksi kaski kaadettava, sitten vasta päästään siementä kynällä kylvämään. Ensin on taisteltava, aina yhä taisteltava — ei auta! — sitten ehkä joskus, vuosien perästä…
Huoneeseen hiipi kesäillan pehmoinen hämärä, sillä aurinko oli jo painunut länsirannan tumman kuusikon taa, valmistaakseen siellä uuden päivän.
X. RENGON JUHLAT.
Eräänä märkänä syyskesän päivänä ratsasti pitkäliepeinen kirkonpalvelija Hämeentullista Turkuun sen pikkutalorykelmän läpi, joka levisi maantien molemmin puolin Ryssänmäelle ja Piispanpellolle päin. Hänellä oli ohjakset toisessa ja torvi toisessa kädessä, ja huojuen kuraisen heponsa selässä hän aina tuontuostaan töräytti torveen, niin että tien vieressä tonkivat siat röhkien pakenivat huoneiden taa. Teinikadun kulmaan pysähtyi mies hetkeksi ja julisti Napaturun hölmistyneille kaalinnostajille:
— Toiviomatkue palaa Pyhän Jaakon juhlilta…