— No mitäpä Renkoon kuuluu? rupesi joku kuokkamies suntiolta tuttavallisesti kyselemään. Mutta tällä ei ollut nyt aikaa mieskohtaiseen keskusteluun, hän kehoitti vain:
— Siistikää kadut ja itsenne ja valmistautukaa vastaanottamaan hurskasta matkuetta!
Torveensa puhaltaen ajoi hän edelleen Hämeenkatua ja uudisti uutisensa Raatihuoneentorilla ja Kirkkokadulla, mistä hän kiersi tuomiokirkolle. Siellä hän vihdoin laskeutui maahan ja kiirehti kankein säärin viemään viestinsä kirkon papeille ja lukkareille.
Pian siitä virisikin liikettä kirkon ja Kirkkokadun seutuvilla. Sankka savu läksi nousemaan pappisruokalasta, jonka paistinhuoneeseen nyt tehtiin isot tulet; eri anetalojen ulkoneville parvekkeille ripustettiin värikkäitä pyhimyslippuja ja niiden talonrengit kiirehtivät lakaisemaan rapakkoiselta kadulta pois enintä törkyä. Sitä tehdessään he keskustelivat tästä päivän merkkitapauksesta.
— Olisipa pitänyt lähteä sinne Hämeen juhlille jättämään leininsä, puhui yksi luutamies. — Mutta en oikein uskonut Rengon Jaakonkin vielä arvoon pääsevän. Sehän oli jo aivan unhottunut ja jäänyt sekä kädettömäksi että jalattomaksi.
— Mutta Mikko Sorvalipa kävi täältä viime kuussa sen korjaamassa, kertoi toisen anetalon siistijä. — Hän on nyt tehnyt pyhimykselle ihan uudet raajat ja uuden hatun, johon hän on simpukankin veistänyt… Niin kehui Mikko itse.
— Yhy! Ennen nuoruuteni päivinä kävi paljon väkeä koko maasta ja ulkomailtakin Rengossa tautejaan parantamassa. Mutta mistä ne nyt taas hoksasivat tuon vanhan Jaakon?
— Sen kuuluu keksineen piispan uusi kirjuri, kuiskasi sama lakaisija, joka tiesi Mikko Sorvalinkin matkoista. — Lähteenkorvan kaivolla kerrottiin, että hän on yhdessä Hannus-mestarin kanssa järjestänyt tämän toivioretken, vieroittaakseen ihmisten mielet pois Särkilahden saarnoista.
— Ahaa, vai sitä sotaa! Nytpähän nähdään, ovatko pyhissäkäyneet todella sieltä terveytensä saaneet.
Kirkkokadun luutamiehillä oli kutakuinkin oikea käsitys sen toivioretken alkusyistä, joka noin viikko sitten oli pantu toimeen Hämeeseen ja jolta turkulaiset nyt palasivat. Piispaksi valittu ruotsalainen prelaatti oli käsikirjurinaan tuonut Turkuun suomalaisen papin, mestari Gasparuksen, joka monet vuodet oli ollut kirkollisissa viroissa Ruotsissa. Tämä paavilaisten taattu luottamusmies oli heti tarmolla ryhtynyt taistelemaan Suomessa voimistuvaa luterilaista liikettä vastaan. Oli nimenomaan mietitty keinoja kansan horjuvan pyhimysuskon lujittamiseksi, sillä monet seikat olivat siitä väestön vieroittaneet. Poissa olivat Pyhän Henrikin luut, joita ennen kahdesti vuodessa palvottiin, rauennut oli piispa Hemmingin alullepantu autuuttaminen, Särkilahden joukko särki vanhoja käsityksiä — hitaiksi olivat ihmiset käyneet kantamaan lahjoja tuomiokirkon pyhimysalttareille. Näitä huolia harkitessaan muistivat prelaatit Rengon vanhan, ihmeitätekevän Jaakonkuvan — heti julistettiin juhlallisella kuulutuksella kirkon yleinen toivioretki Hämeeseen.